"Mutta, mamma Terese, valmistappa nyt yösija rakkaalle tulevalle vävyllesi, Teodorillesi, jotta hän uneksisi suloisesti kaikkein rakkaimmasta Noëmistaan."
"Minulla ei ole vuodetta sinulle. Viereisessä huoneessa ja ullakolla nukkuvat vieraamme, täällä meidän kanssamme sinä et voi nukkua. Se ei olisi soveliasta. Noëmi ei enää ole lapsi. Mene ulos kuistille ja paneudu maata penkille."
"Oi sinä kovasydäminen, epäinhimillinen Terese! Sinä osoitat minut ulos kovalle penkille minut, ainoan, tulevan rakkaan vävysi."
"Noëmi, anna minulle tyynysi!"
"Kas tuossa, ota se! Tässä on peitteenikin. Nuku hyvin!"
"Kyllä, jos vain se kirottu koirahirviö ei ole siellä ulkona. Se ilkeä elukka raatelee minut."
"Älä sitä pelkää. Minä sidon sen kiinni. Eläinparka! Sitä ei tarvitse panna kahleisiin muulloin, kuin sinun ollessasi täällä."
Rouva Teresen oli vaikeata vietellä Almira esiin piilopaikastaan. Koiraparka tiesi varsin hyvästi, mitä nyt seuraisi, mutta se oli tottunut tottelemaan ja se antoi emäntänsä vihdoin sitoa itsensä kahleisiin. Mutta sitä raivokkaampi oli koira sitä kohtaan, jonka tähden se vangittiin.
Niin pian kuin Terese oli palannut huoneeseensa ja Teodor oli jäänyt yksin kuistille alkoi Almira kiivaasti haukkua tanssien hurjasti ympäri sitä pientä avointa paikkaa, jonka kahle jätti sen käytettäväksi. Aika ajoin se nykäsi vetääkseen kaulanauhan ja kahleen päänsä yli tai kiskaistakseen juurineen sireenin, johon sen kahle oli kiinnitetty.
Teodor ärsytti sitä tällöin vielä enemmän. Hänelle tuotti iloa ärsyttää eläintä, joka ei voinut hyökätä hänen kimppuunsa ja joka senvuoksi sihisi raivosta.