"Tässä lippaassa on puhdasta rahaa — yhteensä tuhannen tukaattia. Muu omaisuuteni on vehnässä. Tuolle pöydälle jätän kirjoitukseni; säilytä se. Minä selitän siinä, että liiallisesta meluunien nauttimisesta olen saanut punajuoksun ja kuoleman, samalla selitän omaisuuteni puhtaassa rahassa käsittävän vain tuhannen tukaattia. Se kädessäsi ei kukaan voi syyttää sinun aiheuttaneen minun kuolemaani tai omaan laskuusi pidättäneen osan rahojani."
"En anna sinulle mitään. Sen, mitä teet, teet armeliaisuudesta; ja Jumala on palkitseva sinua siitä. Hän on paras velkamies, saatpa nähdä."
"Ja vie sitten Timea Atanas Brazowicsin luo ja pyydä häntä huolehtimaan tytöstä. Hänellä on itsellään tytär, tulkoon tästä hänelle sisar! Anna hänelle rahat. Hän on käyttävä ne lapseni kasvatukseen. Jätä laivalastikin hänen huostaansa ja pyydä häntä itseään olemaan läsnä säkkejä tyhjennettäessä. Niissä on hyvää vehnää — ja se voitaisiin vaihtaa toiseen. — Sinä ymmärrät?"
Kuoleva katsahti Timaria silmiin ja taisteli itsensä kanssa.
"Sillä…"
Taas katkesi ääni.
"Sanoinko jotakin? Minulla on vielä sanottavaa, mutta minä sekaannun.
Miten punainen taivas on! Niin 'punainen puolikuu…'"
Syvä huokaus, joka kuului Timean vuoteelta, kiinnitti nyt hänen huomionsa ja suuntasi hänen ajatuksensa toisaalle. Säikähtyneenä hän kohosi vuoteelleen ja kopeloi vapisevin käsin tyynynsä alustaa. Hänen silmänsä pullistuivat ulos kuopistaan.
"Oi, olin miltei unohtaa Timean! Olenhan antanut hänelle unijuomaa. Ellet herätä häntä oikeissa ajoin, nukahtaa hän ijäksi. Tässä pullossa on vastamyrkkyä. Heti minun kuoltuani hierot sillä hänen ohimojaan, otsaansa ja sydänkuoppaansa, kunnes hän, herää. — Ah, olin vähällä ottaa hänet muassani! Ei, sitä en tahdo! Hänen täytyy elää. Eikö niin? Lupaathan minulle kunniasi ja rehellisyytesi nimessä herättää hänet, kutsua hänet takaisin elämään, että et anna hänen nukahtaa ijäksi?"
Kuoleva puristi kouristuksentapaisesti Timarin kättä rintaansa vasten. Hänen vääntyneet kasvonsa ilmaisivat kuoleman kamppailun jo alkaneen.