Tämä nyökkäsi ihmeissään päällään.
Häneltä ei siis kuitenkaan voinut salata asiaa! Ruusupensas oli vienyt hänet jäljille. Hän tiesi, että se oli vastikään istutettu sinne.
Senjälkeen hän tuli levolliseksi kuin henkilö, joka on lopettanut elämäntehtävänsä.
Koko päivän hän istui pienellä penkillä talon edustalla, kaiveli kepillään sileitä sorakiviä ja höpisi itsekseen:
"Sinä et tahtonut antaa häntä pois koko maailmasta täynnä timantteja, etkä taivaasta täynnä enkeleitä, — mutta kurjan savipiipun vuoksi olet lyönyt häntä kädelle!"
Pikku Dodin kaunis talo oli jo puolivalmiina, ja korkea nardus-ruoho oli kasvanut sen kaikkien seinien yli; mutta Mikael ei enää astunut jalkoineen sinne sisälle.
Ainoa, mikä piti yllä hänen tuskin palannutta elinvoimaansa ja hänen murtunutta mieltään, oli Noëmi.
Seitsemäs luku.
SYNKKÄMIELISYYS.
Nuppu toisensa jälkeen avautui ruusupensaassa. Päivät pitkät ei Timar tehnyt muuta kuin seurasi näiden nuppujen kehitystä. Kun yksi niistä puhkesi, taittoi hän sen, pani sen lompakkoonsa ja kuivasi sen povellaan.