"Oi, kuinka kylmä tämä vuode on!"
Kaikki täällä kotona on niin kylmää! Jokainen huonekalu, valokuvat seinillä, vieläpä vanhat kattomaalauksetkin näyttävät huutavan hänelle: "Miksi olet tullut tänne? Tänne sinä et kuulu! Ei tämä ole sinun kotisi! Sinä olet vieras täällä!"
Oi, kuinka kylmä tämä vuode on! Palvelija, joka tuli kutsumaan häntä illalliselle, tapasi hänet jo vuoteessa.
Tämän sanoman saadessaan tuli Timeakin katsomaan, oliko hän sairas.
"En ole", vastasi Mikael. "Olen vain lopen uupunut matkasta."
"Tuotanko lääkärin?"
"Älä millään muotoa. En ole ensinkään sairas."
Timea toivotti hänelle hyvää yötä ja poistui koetettuaan hänen otsaansa kädellään.
Mutta Timar ei voinut nukkua. Hän kuuli joka kolinan talossa. Hän kuuli, kuinka kaikki puhuivat kuiskaten, jotta eivät herättäisi häntä, kuinka he hiipivät varpaisillaan kulkiessaan hänen ovensa ohitse.
Mutta hän mietiskeli, minne ihminen voisi paeta itseään. — Untenko maailmaan? — Sinne juuri, kunpa tie vain löytyisi yhtä helposti kuin kuoleman maailmaan. Mutta väkivalloin ei unten maailmaan voi tunkeutua.