"Sinä tulit siis jälessäni, Noëmi, hoitamaan minua? Siinä teit kiltisti. Mutta mene takaisin, kun tulee aamu. Valoisalla päivällä et saa olla täällä."
Suuri seinäkello lyö; syvät kellonlyönnit ilmaisevat myöhäistä yön tuntia. Vuoteen reunalla istuja nousee ylös ehkäisemään heiluria, jotta ei soitto herättäisi nukkujaa. Hänen täytyy silloin kumartua vuoteen yli, niin että Mikael voi kuulla hänen sydämensä lyönnit.
"Kuinka hitaasti sinun sydämesi nyt lyö!" hän sanoo unissaan.
Senjälkeen hänestä tuntuu kuin käsi etsisi kemiallisia tulitikkuja yöpöydältä.
"Et kait aikone sytyttää valkeata? Sehän olisi hyvin varomatonta. Joku voisi käytävästä nähdä sisään ikkunasta ja huomaisi sinut täällä."
Sytyttävä platinalaatta alkoi hehkua ja yölamppu sytytettiin. Sen teki eräs nainen. Timar ei nähnyt hänen kasvojaan, mutta se oli varmasti Noëmi. Kuka muu valvoisi hänen vuoteensa vieressä?
Nainen vetää varjostimen varovasti lampunvalon eteen, ettei se loistaisi sairaan kasvoihin.
"Oi, Noëmi, aiotko sinä taas valvoa koko yön? Milloin sinä sitten nukut?"
Ikäänkuin vastatakseen tähän kysymykseen lankee nainen polvilleen ja vetää vuoteen sivuosan ulos.
Mikaelin rinnan täyttää samalla kertaa kauhu ja ilo.