"Veljeni Kristuksessa, istukaa viereeni, ja kun niinä aamulla tulen juovuksiin ja hulluksi, pitäkää huoli siitä, että minut kannetaan matkavaunuun ja pannaan istuimelle maata. Käskekää sitten valjastamaan hevoset ja antakaa niiden juosta tiehensä vieden minut mukanaan."
Tällä tavoin hän halusi tajuttomassa tilassa poistua kotoaan ja synnyinkaupungistaan.
Kun sitten aamupuoleen yöstä kaikki vieraat olivat kierineet pöydän alle, yksi sinne ja toinen tänne, kuorsasi ystävämme Johan Fabulakin aivan rauhallisesti nojatuolissa pää taaksepäin nojaten. Timar yksin oli tajuissaan.
Mielisairaaseen viini vaikuttaa samoin kuin Mitridates-kuninkaaseen myrkky. Se ei vaikuta ensinkään.
Siten hänen täytyi itse etsiä vaunut ja huolehtia lähdöstään.
Hänen aivoissaan kohisivat todellisuus ja unet, mielikuvitus ja humala, muisti ja harha-aistimus kaikki sekaisin.
Hänestä tuntui kuin hän olisi seisonut vuoteen vieressä, missä valkokasvoinen, nukkuva pyhimys lepäsi, kuin olisi hän suudellut valkoisen patsaan huulia ja kuin patsas ei olisi edes herännyt tästä suudelmasta.
Kenties kaikki olikin vain humalan luoma tai mielikuvituksen herättämä kuva.
Sitten hän näki toisen ilmiön. Hänestä tuntui kuin kauniit mänaadikasvot, vallattomien kiharoiden ympäröiminä, olisivat katselleet oven takaa eräässä pitkässä, pimeässä käytävässä, jonka ohi hän kulki. Tytöllä oli säihkyvät silmät ja punaiset huulet, joiden välissä hohti kaksi helmiriviä, silloin kun hän, pitäen vahakynttilää hoipertelevan miehen edessä, kysyi tältä: "Minne te lähdette, herra?"
Ja vastaukseksi tähän hän oli kuiskannut kiehtovan haltiattaren korvaan: