"Minä lähden pois tehdäkseni Timean onnelliseksi…"
Silloin olivat haltiattaren kasvot äkkiä vääntyneet Medusanpääksi ja kiharat muuttuneet käärmeiksi.
Kenties oli tämäkin vain harha-aistimus.
Timar heräsi vasta keskipäivällä vaunuissaan, kun ajuri vaihtoi hevosia. Hän oli jo kaukana Komornista.
Hän ei ollut muuttanut päätöstään.
Myöhään yöllä hän tuli alisen Tonavan varsille, missä salakuljettajan vene, jonka hän oli tilannut kalastajamökille, jo odotti häntä. Hän soudatti itsensä jo samana yönä saarelle.
Eräs ajatus välähti hänen mielessään.
Mitä! Jos Noëmi olisi kuollut?
Miksi se olisi niin mahdotonta?
Mikä taakka silloin kohoaisi hänen sielustaan! Kuinka kauheata muutoin olisi vietellä häntä ottamaan tuota kauheata askelta!