Kun Terese ei enää voinut taistella tuskiaan vastaan, vaan kuihtui hänen silmäinsä nähden, tunsi hän yhä voimakkaammin käskevän äänen sydämessään, joka huusi hänelle, että Teresen kuollessa hänen hartioilleen lankeisi suuri taakka, se taakka, jota tämä nainen oli kantanut ja se sielunvoima, jolla hän oli kantanut sen.
Noëmi ei vielä tiennyt äitinsä olevan kuolemansairaan. Hänen tiheät pyörtymiskohtauksensa selitettiin johtuvan kuumuudesta. Terese sanoi hänelle naisten usein kärsivän sellaista tautia siirtyessään nuoruudesta vanhuuteen.
Timar osotti tästä lähtien suurempaa huomaavaisuutta Tereseä kohtaan. Hän ei sallinut tämän ottaa osaa taloustoimiin, piti huolta siitä, että hän sai olla rauhassa ja käski pienokaista vaikenemaan kun se tuli liian meluavaksi. Mutta Teresen unettomuus ei kuitenkaan tahtonut väistyä.
Täten kului kesä. Viileämmät päivät näyttivät tuovan helpotusta, mutta vain näennäisesti. Syksyn alussa palasivat pyörtymiskohtaukset, ja hedelmäkauppias huokasi lakkaamatta, että oli aika ripittää itsensä ja ottaa kuolinsakramentti.
Kerran lie taas istuivat neljäsin päivällispöydän ääressä ulommaisessa huoneessa, kun Almira haukkuen ilmoitti vieraita tulevan. Terese katsahti ulos akkunasta ja sanoi säikähtyneenä Mikaelille:
"Mene heti kamariin, ettei sinua kukaan näe täällä."
Timar katsahti nyt hänkin puolestaan ulos akkunasta ja huomasi myös parhaaksi olla tapaamatta tulijaa, sillä se ei ollut kukaan muu kuin hänen korkea-arvoisuutensa, herra Sandrovicz, kunniamerkin saanut tuomiorovasti, joka heti olisi tuntenut herra von Levetinczyn ja olisi huomannut kauniita asioita täällä tapahtuneeksi.
"Kantakaa pois pöytä ja jättäkää minut yksin", sanoi Terese-rouva, kehottaen Dodia ja Noëmiakin nousemaan. Ja aivan kuin hän olisi saanut voimansa takaisin hän auttoi pöydän korjuussa, joten hän olikin jo yksin hänen korkea-arvoisuutensa koputtaessa ovelle. Hän oli vetänyt vuoteensa sisähuoneen oven eteen ja istui itse vuoteen laidalla. Siten oli sisähuone sulettu.
Tuomiorovastin parta oli, sitten viime näkemän, kasvanut vielä pidemmäksi ja oli nyt huomattavasti harmahtava, mutta hänen poskensa olivat punaiset ja muoto Simsonin.
Lukkari ja kirkonvartia, jotka olivat hänen seurassaan jäivät kuistille yritellen solmia ystävyyttä suuren koiran kanssa. Korkea-arvoinen herra astui kuin suudeltavaksi. Mutta Terese jätti tämän suotuisan tilaisuuden käyttämättä, mikä menettely ei erikoisesti virittänyt tulijan mieltä armolliseksi.