Timar suuteli hänen kättään.
"Äitini!"
"Poikani!" kuiskasi Terese hiljaa ja katsahti häntä silmiin. Tämä katse sanoi Mikaelille: "Muista, mitä olet tällä hetkellä kuullut!"
Ja nyt oli aika valmistautua matkalle.
Terese puhui aina tulevasta kuolemastaan kuin matkasta.
"Lokakuussa lähden, keskellä kaunista jälkikesää. Kovakuoriaisetkin paneutuvat silloin talven lepoon ja puut pudottavat lehtensä."
Hän valitsi itse kuolinpukunsa ja kääreliinansa.
Timariin ja Noëmiin nojaten hän kulki pienelle, kauniille aukeamalle ja määräsi hautansa paikan sinne.
"Tähän, keskelle tätä kaunista kenttää!" hän sanoi ottaen Timarin kädestä lapion ja mitaten sillä pitkänomaisen neliön. "Sinä olet jo valmistanut asunnon Dodille; valmista nyt minullekin. Mutta älä luo kumpua haudalleni, älä pystytä siihen ristiä äläkä istuta puita eikä pensaita sinne. Peitä paikka kauniilla, tuoreella ruoholla. Ei mikään saa erottaa sitä ympäröivästä tasangosta. Minä toivon niin. En tahdo kenenkään, joka on iloisella mielellä, huomaavan hautaani tullakseen surulliseksi."
Ja Timar valmisti Teresen asunnon.