Kaikki elävät olennot ovat hylänneet hänet; hän on hautautunut pilviin.
Eikö siis mikään elävä olento voi vapauttaa häntä hänen hädästään?
Voipa niinkin.
Kun jäät tempaisivat irti myllyn, oli siinä rottia. Ne odottivat siksi kunnes jäät olivat asettuneet. Silloin ne lähtivät myllystä ja kulkivat rannalle. Ohuella lumipeitteellä näkyivät niiden jäljet. Timar seurasi niitä. Pienin imettäväisistä johdatti siis viisaan, mahtavan ihmisen maihin.
Noin puolen penikulman päässä Uudesta Szönystä hän pääsi maihin.
Sieltä hän harhaili maantielle ja saapui vihdoin majataloon, johon oli jättänyt vaununsa. Siellä oli hänen edessään ja hänen takanaan sumua; ei kenkään nähnyt, mistä hän tuli.
Majatalossa hän nautti sorkkahyytelöä, jota oli valmistettu kuskille syötäväksi, joi sen lisäksi ruukullisen viiniä, valjastutti hevoset, paneutui levolle vaunuihin ja nukkui aina iltaan saakka.
Hän näki alituisesti unissa olevansa jäällä ja vaunun kolahtaessa hän heräsi aina siihen, että jää hänen allaan sortui ja hän painui pohjattomaan syvyyteen.
Kun hän oli lähtenyt myöhään Szönystä tuli hän vasta seuraavana päivänä huvilinnaansa Füred'iin.
Sumu seurasi häntä sinne asti, niin ettei hän voinut nähdä
Plattenjärveä.