Timar tuijottaa avaruuteen ja ajatus seisoo hänen aivoissaan. Niin hän istuu tuntematta mitään tunteita yhtä vähän pakkasesta kuin sydämensä lyönneistä, yhtä vähän ulkonaisesta kuin sisäisestä maailmasta. Hän vain tuijottaa. Siten hän lepää.
Kahdestoista luku.
AAVE.
Tähdet tuikkivat taivaalla ja jäällä; ei ainoakaan tuulenviima häiritse yön hiljaisuutta.
Silloin kuulee Mikael takanaan äänen, joka tervehtii häntä:
"Hyvää iltaa, herraseni!"
Ääni ja odottamaton puhuttelu herättää hänet tylsästä uinailusta. Hän lähtee sisään huoneeseensa, minne on jättänyt lampun ja takkavalkean palamaan. Kumpikin valaisee vielä huonetta.
Sen oven edessä, joka johtaa portaille, näyttäytyy tässä kahdenkertaisessa valaistuksessa haamu, jonka nähdessään Timar tuntee veren suonissaan hyytyvän.
Hän ei tunne sitä — ja kuitenkin hän tietää, kuka haamu on.
Kylmässä talviyössä, jäisten sumujen läpi Tonavan jäiden yli hän oli paennut tätä haamua…