Seikkailija pyysi täten pilkaten, pyssy ladattuna käsissään.
"Te olette houkkio!" sanoi Timar, joka suuttui tästä pilasta. Sitten hän käänsi äkkiä tuolinsa ja käänsi selkänsä Teodor Kristyanille.
"Oi, älkää kääntäkö minulle selkäänne, armollinen herra — Sennor! — Excellenza! — Mylord! — Armollisin herra! — Pan velkomozsnye! — Mynheer! — Monseigneur! — Gospodine! — Effendi! Millä kielellä on minun puhuminen, jotta saisin teidät kuulemaan karkulaisen rukouksia?"
Tämä mauton iva ei ollut hyökkääjälle hyödyksi. Se vähensi ilkeän lumouksen vaikutusta Timariin. Tämä alkoi tointua. Hän tuli ajatelleeksi olevansa tekemisissä jänishousun kanssa, joka pelkäsi omaa nahkaansa. Hän huudahti harmistuneena:
"Lopettakaa jo tämä leikki. Mainitkaa joku summa — saatte sen ja jos tarvitsette saarta, niin ostakaa sellainen kreikkalaisessa arkipelagissa tahi Kiinan luona. Jos pelkäätte takaa-ajajia, niin lähtekää Romaan, Neapeliin tai Schweiziin; olkaa olevinanne markiisi, laittakaa itsenne hyviin kirjoihin Kamorran kanssa, eikä kukaan ole tekevä teille pahaa. Rahaa annan teille. Saarta ette saa."
"Vai niin! Alkaako teidän armonne jo käyttää ylpeätä kieltä minulle?" huudahti Teodor Kristyan. "Poika joka on pudonnut järveen, tointuu pian ensi säikähdyksestään ja yrittää uida maihin. Mutta odotappa vain, minä pistän sinut pian uudelleen veteen. Sinä ajattelet itseksesi: 'Ole hyvä, risapekko, ja kerro jollekin, mitä tiedät minusta. Ensi saavutuksesi olisi, että sinut otettaisiin kiinni, suljettaisiin tyrmään ja sinne jäisit. Sinut tehtäisiin niin mykäksi, että sinä et koko elämässäsi enää voisi puhua kenellekään mitään. Tai voi sinulle muullakin tavoin tapahtua jotakin inhimillistä. Voihan sattua, että luoti osuu selkääsi kuljeskellessasi mitään pahaa aavistamatta. Jos Tonava heittää raatosi rannalle, niin kuka silloin kysyy, oletko itse hypännyt jokeen vai onko joku työntänyt sinut? Ja olettakaamme vaikka pahinta, mitä voi tapahtua, kuka uskoisi sinun, maankiertäjän, kertomusta, silloin kun minä, kultamies, sanon: Se ei ole totta! Minulla on paljon rahaa. Jos todistaja, ilmiantaja on siksi tyhmä, ettei ota vastaan lahjuksia, niin on tuomari oleva viisaampi.' Näin sinä ajattelet, näemmä. Mutta ota huomioon, kuinka viisaan miehen kanssa olet tekemisissä. Sinä olet heti kohta käsittävä, että kätesi ja jalkasi ovat sidotut, että olet yhtä avuton kuin ryövärin kiinni ottama saituri, joka saa tyytyä siihen, että häntä pistellään piikeillä kynsien alle, että hänen partansa kiskotaan karva karvalta pois ja että kiehuvaa talia vuodatetaan hänen iholleen, siksi kunnes hän ilmaisee, minne on kätkenyt aarteensa. Minäkin olen menettelevä samalla tavalla sinun kanssasi. Ja kun sinä et enää voi kestää enempää, niin huuda silloin: 'Jo riittää!'"
Timar kuunteli kiusallisen uteliaana kaleeriorjan sanoja.
"Tähän saakka en ole kertonut ainoallekaan elävälle, olennolle, mitä tiedän sinusta. Kautta kunniani! Paitsi sitä juorua, joka pujahti kieleltäni Komornissa, en ole kertonut sinusta mitään, ja se, mitä silloinkin juttelin, ei ollut mitään. Mutta kaiken, mitä tiedän, olen kirjoittanut muistiin — se kirjoitus on täällä taskussani — ja sitäpaitsi neljä kappaletta neljällä eri osotteella. Yksi kappale on osotettu Turkin hallitukselle, ja siinä ilmaisen, mitä Ali Tshorbadshi otti muassaan Stambulista ja mikä kapinallisen takavarikoituna omaisuutena kuului sulttaanille, kenties oli työstetty itse aarrekammiosta — ja kaikki nämä kalleudet ovat luetellut kappaleittain, niinkuin isäni kuvaili ne. Samalla ilmaisen kenellä ne nyt ovat ja kuinka ne ovat joutuneet nykyisen omistajan käsiin. Toisessa kirjoituksessa ilmiannan minä sinut Wienin hallitukselle Ali Tshorbadshin murhaajana, joka varasti hänen aarteensa. Muista, että miehellä, joka äkkiä on rikastunut, on paljon vihollisia ja kadehtijoita. Kolmas kirje on osotettu rouva Levetinczylle Komorniin. Hänellekin ilmaisen, mitä olet tehnyt hänen isälleen ja kuinka olet saanut käsiisi hänen äitinsä timantteihin juotetun kuvan sekä muut kalleudet. Mutta hänelle ilmaisen vielä muutakin. Sen paikan, missä oleskelet silloin kun et ole kotona. Salaiset ilosi Vapaalla Saarella. Rakkaussuhteesi erääseen toiseen naiseen. Uskottomuutesi hänelle. Puhun Noëmista ja Dodista. — No, pistelenkö vielä piikkejä kynsiesi alle?"
Timarin rinta nousi ja laski läähättäen.
"No, koska sinä yhä olet mykkä, niin jatkamme!" puhui hänen julma kiusanhenkensä. "Neljäs kirje on osotettu Noëmille. Siinä kerron hänelle kaikki, mitä hän ei vielä tiedä: että sinulla on muualla vaimo, johon olet vihitty, että sinä olet ylhäinen herra, joka olet häväissyt hänet etkä milloinkaan voi olla hänen omansa, että sinä olet uhrannut hänet vain himoillesi ja että sinä olet rikollinen. No, etkö vieläkään pyydä armoa? — Otammeko vielä sulatetun, kiehuvan talin avuksi. Minä en ole niin typerä, että kantaisin näitä kirjeitä taskussani, jotta joku sinun palkkaamasi salamurhaaja ottaisi ne minulta murhattuaan minut ensiksi jollakin yksinäisellä paikalla. Jos sinä sanot: 'Minä en hiero rauhaa' — hyvä, silloin minä sanon: 'Nöyrin palvelijasi, minua ilahuttaa suuresti, suosittelen itseäni', ja sitten minä lähden luotasi kaikella kunnioituksella. Mutta täältä menen suoraan päätä sinne. Näetkö nuo kaksi tornia? Siellä on Tihany. Siellä asuu rehellisiä munkkeja. Siellä on luostari. Sinne jätän nuo neljä kirjettä luotettavaan paikkaan ja pyydän priorin lähettämään ne osotteessa oleville henkilöille, ellen palaisi viikon perästä noutamaan niitä. Olisi senvuoksi turha vaiva raivata minua tieltä; kirjeet tulisivat siitä huolimatta perille. Ja silloin sinä et enää voisi olla tässä maassa. Kotiisi sinä et voisi mennä, sillä vaikka vaimosi antaisikin anteeksi isänsä kuoleman, niin hän ei kuitenkaan voisi antaa sinulle anteeksi suhdettasi Noëmiin. Tuomioistuimet tutkivat asiasi, ja silloin sinun on kerrottava, miten olet hankkinut rikkautesi. Turkin hallituskin on nostava oikeusjutun sinua vastaan ja samoin Itävallan hallitus. Koko maailma on oppiva tuntemaan sinut. Ne, jotka ovat ylistäneet sinua kultapojaksi, ne näkevät sinussa nyt ihmiskunnan hylyn. Etkä sinä voi edes paeta Vapaalle Saarelle, sillä Noëmi on sulkeva ovensa sinun nenäsi edessä. Hän on ylväs nainen, ja hänen rakkautensa on pian muuttuva vihaksi. — Ei, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin paeta suuresta maailmasta kuten minäkin, sinun on hiivittävä salaa kaupungista ja säikähdyttävä heti kun kuulet askeleiden lähestyvän oveasi. No, menenkö vai jäänkö?"