"Pyydä koko omaisuuteni!" hän rukoili roistoa.
"Lykätkäämme asia tuonnemmaksi. Kyllä senkin asian vuoro tulee. Nyt en pyydä muuta kuin Noëmin. Muutoin vaadinkin vain omaani takaisin."
Timar väänteli käsiään epätoivoissaan.
"No, tahdotko suostua kirjoittamaan Noëmille, vai vienkö nämä neljä kirjettä Tihanyyn?"
Timar huudahti tuskassaan:
"Oi, pikku Dodi!… pikku Dodi!…"
Karkulainen purskahti ivanauruun.
"Minusta tulee hänelle isä, sangen hyvä isä."
… Siinä silmänräpäyksessä Timar hypähti ylös tuoliltaan, heittäytyi jaguarin tavoin seikkailijan kimppuun, tarttui hänen molempiin käsivarsiinsa ennenkuin hän ennätti käyttää asetta, laahasi häntä kappaleen matkaa, työnsi häntä sitten takaapäin ja tästä iskusta mies lensi avoimesta ovesta ulos portaille ja kaatui suulleen. Hän nousi vaivalloisesti; mutta yhä hoiperrellen iskun vaikutuksesta hän kompastui ensimmäiseen portaaseen ja kieri kiroillen ja ilmaa haukaten portaita alas.
Alhaalla oli kaikki pimeätä ja hiljaista. Ainoa ihminen, joka paitsi näitä molempia oli linnassa, oli kuuro, joka nukkui pois humalaansa.