Noëmi ei ole mikään tylsä nainen. Hän on kasvanut korvessa ja oppinut luottamaan omiin voimiinsa. Suuren maailman hentomielisyys ei ole pilannut hänen hermojaan. Holoferneksen ja Sisseran olisi ollut, hyvä tietää, että teräs on vaarallinen ase naisen kädessä.
Susiemo osaa puolustaa luolaansa — koiraa vastaan. Sillä on kynnet ja hampaat.
Tämän kiihoittavan kohtauksen jälkeen kantaa Noëmi alituisesti
Mikaelin pöytäveistä povellaan. Tämä veitsi on teräväksi hiottu.
Öisin hän sitäpaitsi sulkee oven suurella hirrellä, jonka asettaa oven eteen poikkipuolin, sitoen sen kiinni nuoralla.
Niinkuin kohtalo säätää!
Jos toinen tulee ensin, on hänestä tuleva onnellinen vaimo, Jumalan siunaama — jos taas toinen saapuu ensin, tulee hänestä murhaaja, kirouksen lapsi. "Almira, miksi voihkit noin?"
Koira-parka, joka taisteli kuoleman kanssa, kohotti vaivalloisesti päätään lapsen polvelta ja alkoi kaula ojossa nuuskia ilmaa. Se valitti ja voihki levottomasti, mutta vain käheitä korahduksia — ilonko vai vihanko äännähdyksiä, sitä ei voinut erottaa.
Eläin vainusi jonkun lähestyvän.
Kuka tulee?
Onko se hyvä tai häijy mies? Elämänkö antaja, vaiko murhaaja?