Viidestoista luku.
RUUMIS.
Viimeiset maaliskuun päivät voittivat ankaran talven. Sade ja sumu sekä etelä-tuulet heikensivät Plattenjärven jään, joka sitten murtui rajulla pohjatuulella ja ajelehti Somogy-rannalle.
Jäälohkareiden joukosta löysivät kalastajat ruumiin.
Koko ruumis oli jo suureksi osaksi mädännyt; kasvonpiirteitä ei enää voitu tuntea. Kuitenkin saattoi mitä suurimmalla varmuudella päättää, ken se oli.
Siinä olivat Mikael Timar von Levetinczyn maalliset jäännökset, hänen, joka hävisi niin äkkiä tuon kuuluisan nuotanvedon jälkeen, jolloin fogaschikuningaskin saatiin pyydykseen ja jonka kotiinpaluuta oli niin kauan odotettu.
Ruumiissa saattoi tuntea kadonneen herran vaateparsia, hänen turkisreunaisen takkinsa, hänen paidannappinsa ja paitaan ommellut nimikirjaimet. Liivintaskussa on hänen kellonsa, johon hänen koko nimensä on poltettu emaljiin. Varmin todiste on kuitenkin povitaskusta löytynyt lompakko, joka on täyteen ahdattu seteleitä, sadan ja tuhannen guldenin seteleitä, joissa vielä näkyy leima, sekä lompakkoon ommeltu helmikirjailu: "Usko, toivo rakkaus", Timean omin käsin ompelema.
Eräästä sivutaskusta löydettiin sitäpaitsi neljä nauhalla yhteensidottua kirjettä, joiden kirjoitus oli aivan kulunut pois. Kirjeethän olivat maanneet neljä kuukautta vedessä.
Vähän aikaa sen jälkeen löysivät kalastajat Füred-rannalla herra Levetinczyn kaksoispyssyn, joka jäi heidän verkkoonsa. Se selvitti kaiken.
Vanha Galambos muisti nyt varsin hyvin kaiken.