Armollinen herra oli itse sanonut hänelle, että jos kettuja ja susia tulisi yön aikana railon luo, menisi hän itse ulos pyssyineen ja ampuisi luodin niiden turkin läpi.
Nyt muistivat useat muutkin lumimyrskyn raivonneen sinä yönä Balaton-järvellä, tosin vain lyhyen ajan. Epäilemättä oli tämä aiheuttanut armollisen herran onnettomuuden. Hän ei ollut huomannut railoa, oli pudonnut veteen ja joutunut jään alle.
Vanha Galambos, joka nukkui vähän öisin kertoi myös kuulleensa myrskyn mylvinnän seasta hirveän hätähuudon.
Että niin erinomaisen ja arvossapidetyn miehen pitikin kuolla niin kamala kuolema!
Ensi tiedon onnettomuudesta saatuaan matkusti Timea itse Siofolkiin ollakseen läsnä laillisessa tutkinnossa.
Nähdessään miehensä vaatteet pyörtyi hän kaksi kertaa ja hänet saatiin töin tuskin henkiin jälleen. Siitä huolimatta hän kesti loppuun saakka. Hän oli läsnä silloin kun muuttunut ruumis laskettiin lyijyarkkuun ja kyseli innokkaasti vihkisormusta, mutta sitä ei löytynyt. Ruumiista puuttuivat sormet.
Timea kuletutti kalliit jäännökset Komorniin ja panetti hänet perhehautaan kaikella sillä komeudella, jonka protestanttisen kirkon hautausmenot sallivat. Kaikki neljä kirkkoaluetta oli edustettuna lähetystöjen välityksellä; transdanubilainen ylikaitsija piti ruumispuheen, ja Komornin pappi puhui arkun ääressä kirkon laivassa, joka oli verhottu mustalla kankaalla ja koristettu asekilvellä. Paavin kollegion kuoro suoritti hautauskulun. Mustalla sametilla verhotussa arkussa olivat hänen nimikirjaimensa hopeakirjaimin kirjoitetut; sen päällä olivat hänen aatelismiekkansa ja unkarilaisen Pyhän Stefanin ristin, italialaisen Pyhän Mauritiuksen ristin, ja brasilialaisen Annunciata-ristin koristeet. Arkun kantoivat ruumisvaunuihin kaupungin senaattorit ja komitaatin luottamusmiehet. Paariliinan hopeatupsuja kannattivat varagespanit. Ruumisvaunujen kahden puolen astuivat kaupungin arvohenkilöt. Niiden edessä marssi kaupungin koulunuorisoa, pappeja ja jumaluusopin ylioppilaita, nämä viimemainitut lippuineen; senjälkeen unkarilainen ja saksalainen kansalaiskaarti virkapuvussa, aseissa, hillityn rummun päristessä. Arkkua seurasivat kaupungin ylhäiset naiset surupuvussa, ja niiden joukossa sureva leski valkoisin kasvoin ja itkettynein silmin sekä maan ja keisarikaupungin huomatuimmat miehet ja sotilasarvohenkilöt; lähettipä hänen majesteettinsakin lähetin edustamaan itseään kuuluisan miehen hautajaisiin. Ja jäljessä seurasi silmän kantamattomiin ihmisjoukko. Kellojen soidessa kulki kulkue hitaasti koko kaupungin läpi. Ja kaikki kellot ja kaikki kielet julistivat, että nyt haudattiin miestä, jonka vertaista ei enää syntyisi: kansan hyväntekijää, kansansa ylpeyttä, uskollista puolisoa, suurenmoisten lahjoitusten tekijää.
Kultapoikaa kannettiin hautaan.
Miehet, naiset ja lapset, jotka ovat seuranneet jalan koko kaupungin läpi, menevät myös hautuumaalle.
Ataliakin on ruumissaatossa.