Kun arkku kannetaan alas avattuun hautakammioon, seuraavat syvästi surren miehen lähimmät sukulaiset, ystävät ja ihailijat myös sinne.
Niiden joukossa on myös majuri, herra Katshuka.
Tungoksessa kapeilla portailla hän joutuu läheltä koskettamaan
Timeaan — ja Ataliaan.
Kun taas noustaan haudasta, heittäytyy Atalia sille päällysarkulle, johon ruumisarkku on laskettu ja toivoo, että hänetkin haudattaisiin sinne.
Onneksi on herra Johan Fabula käsillä.
Hän ottaa kaunottaren syliinsä ja kantaa hänet päivänvaloon ja kertoo hämmästyneelle kansanjoukolle, miten suuresti neiti rakasti autuaasti eronnutta vainajaa, joka oli ollut hänen toinen isänsä.
Puolen vuoden perästä pystytetään kirkkomaalle kallisarvoinen muistokivi, jossa luetaan seuraava kirjoitus kultakirjaimin kirjoitettuna:
Tässä lepää
Korkea- ja jalosukuinen herra
Mikael Timar von Levetinczy.
kuninkaallinen neuvos, useiden komitaattien edustaja, Pyhän Stefanin-, Pyhän Mauritiuksen- ja Annucciataristin ritari, suuri isänmaanystävä, tosi kristitty, esimerkiksi kelpaava puoliso, köyhien isä, isättömien ja äidittömien suojelija, koulujen ylläpitäjä, kirkon tuki, kaikkien tuttaviensa itkemänä, uskollisen puolisossa Timean ikuisesti kaipaamana.
Graniittijalustalla seisoo alabasteripatsas, nainen maljakko käsivarrellaan. Kaikki sanovat, että tämä patsas on elävä kuva Timeasta.