Ja Timea menee joka päivä hautuumaalle tuoreita seppeleitä mukanaan ja kastelee kukkaset, jotka tuoksuvat niin ihanasti siellä ristikkoaidan sisällä. Hän vuodattaa niille kylmän vesisuihkun — ja kuumia kyyneleitä…
* * * * *
Teodor Kristyan ei kait milloinkaan olisi uneksinut, että hänelle kuoltuaan osoitettaisiin niin suurta kunnioitusta.
Kuudestoista luku.
SOHVI-ROUVA.
Kaunis leski suri syvästi. Hän ei milloinkaan käynyt seuroissa eikä milloinkaan vastaanottanut vieraita kotona. Kadulla hän esiintyi vain surupuvussa, tiheä harso kasvoillaan.
Komornin väki koetti arvailla, miten kauan tätä kestäisi. Kokonaisen vuoden kenties siitä päivästä laskien, jolloin Timar sai niin onnettoman lopun. Vuosi meni umpeen talvella. Senjälkeen tuli laskiaiskarnevaalien aika. Mutta Timea ei silloinkaan luopunut surupuvustaan eikä ottanut osaa mihinkään tanssiaisiin. Komornin yleinen mielipide asetti nyt toisen määräpäivän. Timea laski luultavasti suruvuoden hautajaispäivästä alkaen, sillä siitä oikeastaan alkoi hänen leskeytensä. Tämäkin määräaika kului umpeen, kevät oli jo tullut, mutta Timea kävi yhä surupuvussa eikä milloinkaan kukaan käynyt hänen luonaan.
Yleinen mielipide alkoi nyt käydä kärsimättömäksi; kuinka kauan, kysyttiin, jatkuisi tätä?
Eniten suuttumusta herätti se seikka, ettei hän vastaanottanut miesvieraita.
Eräänä aamuna käveli Sohvi-rouva torilla kori käsivarrellaan ja tinki maalaisvaimojen kanssa kanojen hinnasta. Oikeastaan hän oli vain ostavinaan, hän ei ostanut mitään, vaan selitti kaiken olevan liian kallista. Hänen ajatuksensa olivat koko ajan suunnatut siihen, miten hän saattaisi hiipiä "Angliaan" kenenkään huomaamatta. Siellä hän kulki pensaston suojassa kiertävää kiertotietä ja katseli lakkaamatta ympärilleen tutkiakseen, huomasiko kukaan häntä. Vihdoin hän äkkiä pujahti erääseen yksinäiseen taloon, jonka portin päälle oli maalattu kaksoiskotkan kuva.