Timea odotti häntä vastaanottohuoneessaan. Ja näihin iloisiin kutsuihin, tähän ympärillä olevaan komeuteen hän oli pukeutunut mustiin!
Hän suree yhä ja viettää kuitenkin nimipäiviä!
Keskellä kultaisia kruunuja ja hopeakynttiläjalkojen säteilevää valoa musta surupuku!
Hänen surupukuaan ei kuitenkaan vastannut ilme hänen kasvoillaan. Timean huulilla leijaili onnen hymy, ja vieno punastus lepäsi hänen poskillaan. Hän otti vastaan yksinäisen vieraansa mitä ystävällisimmin.
"Oi, olettepa kauan antanut odottaa itseänne!" hän sanoi ojentaen kätensä majurille.
Majuri painoi kunnioittavan suudelman tälle kädelle.
"Päin vastoin! Pelkään olevani ensimmäinen vieras."
"Oi ei. Kaikki kutsutut ovat jo täällä."
"Missä?" kysyi majuri ihmeissään.
"Ruokasalissa. Istutaan jo pöydässä odottamassa teitä."