Nyt oli vain päivä jäljellä Susannan-päivään. Timea oli vähitellen luopunut kokonaan surupuvustaan, vaikka hänen olikin vaikea erota siitä, ikäänkuin hänen, olisi ollut vaikea tottua iloon. Ensin hän vain salli puvussaan valkean pitsikoristeen; sitten hän vaihtoi mustan kankaan tuhkanharmaaseen, ja korvasi karkean villan hienolla silkillä; sitten sekaantui kokoharmaaseen kankaaseen valkoisia pilkkuja ja viimein oli Mikael Levetinczyä surevasta puvusta jälellä vain musta pitsimyssy.
Sekin siirretään Susannan päivänä siihen huoneeseen, missä säilytetään vanhoja kalleuksia. Uusi kaunis, kallisarvoisista Valencienne-pitseistä tehty päähine on jo hankittu. Sitä on vain vielä koeteltava.
Onneton turhamaisuuden puuska saattoi Timean jättämään koetuksen siksi, kunnes majuri olisi saapunut. Nuorelle leskelle on valkea päähine samaa kuin morsiuskruunu neidolle.
Mutta tänä päivänä antoi majuri kauan odottaa itseään. Syynä oli se, että Wienistä tilattu valkea morsiusvihko tuli niin myöhään perille. Se oli jo toinen nimipäivävihko tänä vuonna. Nythän majuri saattoi jo onnitella Timeaa Susannan-päiväksikin.
Seuraavana päivänä saapui Timealle suuri joukko onnittelukirjeitä. Hänellä oli suuri joukko tuttavia lähellä ja kaukana, vapaaehtoisia ja velvollisuusihailijoita. Timea ei nyt avannut ainoatakaan näistä kirjeistä. Ne makasivat päällekkäin hopeakorissa pöydällä.
Kirjeiden joukossa oli myös useita, joita lapsenkädet olivat kirjoittaneet. Timea oli ollut sadankahdenkymmenenneljän lapsen kummina, poikien ja tyttöjen, kaupungissa ja maalla. Ne olivat siis näiden lapsellisia onnitteluja. Häntä huvitti lukea niitä; mutta nyt hänen ajatuksensa askaroitsivat edessä olevassa.
"Kas, miten merkillinen kirje!" sanoi Atalia ottaen yhden niistä käteensä. "Sinetin vaakunan sijassa on tässä kovakuoriainen."
"Ja millä merkillisellä musteella osote on kirjoitettu", huomautti
Timea. "Pane se toisten joukkoon. Huomenna luemme ne."
Salainen ääni sanoi Timealle kuitenkin, että olisi parasta lukea se jo heti tänään.
Se on pikku Dodin kirje.