Siihen hän herää.
Valveilla ollenkin hän luulee näkevänsä Atalian uhkaavat, kauniit silmät.
"Atalia, oletko hereillä?" hän kysyy levottomana.
Ei vastausta.
Hän kuuntelee: toisesta vuoteesta ei kuulu nukkujan hengitystä.
Sohvi-rouva nousee ja menee sängyn luo. Se on tyhjä.
Pimeässä hän ei usko silmiään, vaan haparoi käsillään vuodetta. Se on tyhjä.
"Atalia, Atalia, missä olet?" hän vihdoin kuiskaa hätääntyneenä.
Kun hän ei saa mitään vastausta, herpaantuvat hänen jäsenensä sanomattomasta kauhusta. Hän luulee jäykistyneensä ja tulleensa sokeaksi. Hän ei voi huutaa eikä liikkua. Hän kuuntelee ja nyt hän on mielestään tullut mykäksi. Yhtävähän talossa kuin kadulla kuuluu pienintäkään melua.
* * * * *