Atalia on salakäytävässä.
Hän on ollut siellä kauan.
Kuinka sietämätöntä, että rouva tuolla sisällä näkee niin paljon vaivaa oppiakseen ulkoa rukousta.
Vihdoin Timea lyö rukouskirjan kiinni ja huokaa syvään. Senjälkeen hän ottaa kynttilän ja tutkii, ovatko ovet tarkasti lukossa. Hän katsahtaa myös ulos laskettujen rullaverhojen taakse. Hänen sulhasensa sanat ovat istuttaneet pelkoa hänen rintaansa.
Hän valaisee seiniä nähdäkseen, voisiko joku tulla sisään sieltä.
Nyt hän menee peilipöydän ääreen, purkaa palmikkonsa, kietoo hiukset pään ympäri ja vetää verkon sen päälle, ettei se joutuisi epäjärjestykseen.
Ei hänkään ole täysin vapaa turhamaisuudesta, tämä nuori rouva. Jotta hänen kätensä ja käsivartensa pysyisivät valkoisina ja pehmeinä, voitelee hän niitä tuoksuvalla voiteella ja vetää sitten käsiinsä pitkät hirvensarven-nahasta tehdyt hansikkaat.
Sen jälkeen hän riisuutuu ja heittää yöpuvun ylleen. Mutta ennenkuin hän paneutuu levolle, astuu hän vuoteen taakse, avaa siellä olevan kaapin ja ottaa esiin sen laatikosta sapelinkahvan, jossa on kiinni taittunut terä. Hän tarkastaa hellästi sapelia ja painaa sen povelleen. Sitten hän panee sen päänaluksensa alle.
Atalia näkee kaiken tämän.
Silloin Timea sammuttaa lampun eikä Atalia näe enää mitään.