Hän kuulee vain kellon lyönnit.
Hänellä on kärsivällisyyttä odottaa.
Hän laskee, milloin Timea vaipuisi uneen. Silloin on hetki tullut.
Mutta neljännestunti on nyt kuin ijäisyys.
Vihdoinkin lyö kello puoli yksi.
Pyhän Yrjänän kuva lohikäärmeineen liikkuu (lohikäärme ei suinkaan ole voitettu). Atalia astuu esiin piilopaikastaan. Hän on paljain jaloin. Ei edes laattia itse kuule hänen askeleitaan.
Huoneessa on pimeä. Akkunaluukut ovat suletut ja verhot alas lasketut.
Hitaasti ja tunnustellen käsillään eteensä, kulkee hän eteenpäin.
Nukkuvan Timean syvä hengitys osoittaa hänelle tien sängyn luo.
Hänen haparoivat sormensa löytävät päänaluksen, jolla Timean pää lepää.
Hän vie käden päänaluksen alle. Sieltä hän löytää kylmän esineen. Se on sapelinkahva.