Yhtä vähän kävi selville, kuka oli antanut palvelusväelle opiumia. Nämä olivat edellisenä iltana juoneet ja syöneet yhdessä, ja olihan erilaatuisten värjättyjen sokerileivosten joukossa voinut olla sellaisiakin, jotka vaikuttivat nukuttavasti. Epäillystä punssista ei keksitty pisaraakaan palvelijoiden huoneessa, lasitkin, joista oli juotu, olivat huuhdotut silloin kun yövartio tuli sisään. Kaikki todistukset olivat raivatut tieltä.
Atalia väitti itsekin sinä yönä nauttineensa jotakin, joka oli maistunut epäilyttävältä, ja sitten vaipunut niin syvään uneen, ettei ollut kuullut äidin kolistavan tämän tullessa hänen jälessään, vaan herännyt vasta silloin, kun majuri oli koskettanut hänen kättään.
Ainoa, joka oli nähnyt hänen vuoteensa olevan tyhjän puoli tuntia aikaisemmin oli hänen äitinsä, joka ei voinut todistaa häntä vastaan.
Hänen tehokkain puolustuksensa oli se seikka, että kaikki ovet olivat olleet lukossa ja Timea itse oli ollut pyörryksissä. Kuinka olisi murhaaja voinut päästä sisään ja ulos?
Jos murhayritys todella oli tehty, miksi juuri häntä epäiltiin eikä talon muita palvelijoita?
Majuri oli ollut Timean luona yöhön asti.
Eikö joku olisi voinut hiipiä huoneeseen hänen poistuessaan?
Eihän edes tiedetä varmasti, onko salamurhaaja ollut mies vai nainen.
Ainoa, joki tiesi asian, oli Timea, ja hän ei ilmaissut sitä.
Hän piti johdonmukaisesti kiinni siitä väitteestään, ettei hän voinut muistaa, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen kauhunsa oli ollut niin suuri, että kaikki oli hävinnyt mielestä kuin paha uni.