Hän ei voinut syyttää Ataliaa.
He eivät edes ole kohdanneet toisiaan.
Timea on vuoteen omana saamiensa haavojen vuoksi, jotka vain vaikeasti ovat parannettavissa.
Mielenliikutukset rasittavat häntä vielä enemmän kuin haavakuume.
Hän pelkää Ataliaa.
Tuon kauhean tapauksen jälkeen ei häntä milloinkaan jätetä yksin. Lääkäri ja sairaanhoitaja valvovat vuorotellen hänen luonaan. Päivällä on majurikin hänen vuoteensa vieressä ja tuomari käy usein häntä tervehtimässä päästäkseen totuuden perille; mutta niin pian kuin puhe johtuu Ataliaan, mykistyy Timea, eikä silloin voi saada hänestä sanaakaan ulos.
Kerran lääkäri neuvoi valmistamaan hänelle miellyttävää lukemista.
Timea oli jo silloin noussut vuoteeltaan ja vastaanotti vierailuja istuen nojatuolissaan.
Herra Katshuka ehdotti, että luettaisiin lävitse ne nimipäiväonnittelut, jotka olivat saapuneet muistorikkaan yön edellisenä päivänä.
Tämä olikin parasta lukemista, mitä saattoi olla: kummilasten lapsellisia, viattomia onnentoivotuksia hänelle, joka niin ihmeellisellä tavalla oli pelastunut kuolemasta.