Timean kädet ovat vielä sidotut. Herra Katshukan on itse avattava kirjeet ja luettava ne hänelle. Tuomarikin on läsnä.
Potilaan kasvot kirkastuvat hänen lukiessaan ja se tekee hänelle hyvää.
"Mikä ihmeellinen sinetti tämä on?" sanoo majuri saadessaan käsiinsä kovakuoriaisella sinetöidyn kirjeen.
"Se on todella hämmästyttänyt minua", sanoo Timea.
Majuri avaa sen, mutta luettuaan ensimmäiset rivit: "Armollinen rouva! Huoneessanne on Pyhän Yrjänän kuva", kuolevat sanat hänen huulilleen. Silmät pyörivät hurjina hänen lukiessaan edelleen, huulet tulevat sinisiksi ja kylmä hiki tunkeutui hänen otsalleen. Äkkiä hän heittää kirjeen luotaan kuin raivoissaan ja hyökkää Pyhän Yrjänän kuvan luo, työntää sitä nyrkillään ja tempasee sen raskaine kehyksineen ulos seinästä.
Siellä ammottaa piilopaikan pimeä kita.
Majuri syöksyy pimeyteen ja palaa hetkisen jälkeen takaisin, pitäen murhayrityksen selviä todisteita, Atalian verisiä vaatteita, korkealla päänsä päällä.
Timea kätkee kasvot säikähtyneinä käsiinsä.
Tuomari ottaa kirjeen esiin, pistää sen povelleen ja ottaa samoin vaatteet haltuunsa.
Piilopaikasta tulee muutakin esiin: myrkkyrasia ja Atalian päiväkirja hirveine tunnustuksineen, jotka voivat heittää valoa hänen sielunsa pimentoihin, kuten fosforia muodostavat elukat meren korallimetsien yli. Mitä hirviöitä siellä asuukaan!