Kun hänet kerran pakosta vietiin kirkkoon, huusi hän keskellä papin saarnaa: "Sinä valehtelet!" ja sylki alttarille.
Useat kerrat on tänä aikana armahdettu vankeja. Maan suuriksi ilojuhliksi on sadottain vankilan asukkaita laskettu vapauteen. Mutta häntä ei vankilan johtaja ole milloinkaan puolustanut armahdettavaksi.
Niille, jotka neuvoivat häntä katuvaisena tunnustamaan vikansa ja tekemään parannuksen, tullakseen armahdetuksi, hän sanoi:
"Heti kun pääsen vapaaksi, menen murhaamaan tämän naisen."
Näin hän sanoo vieläkin.
Mutta hänen vainonsa uhri on jo aikoja sitten muuttunut tomuksi monta vuotta kärsittyään siitä tikarinpistosta, joka iskettiin hänen sairaaseen sydänparkaansa.
Näiden sanojen jälkeen: "Timar elää vielä!" ei hän enää voinut olla oikein onnellinen. Aviosuudelmat olivat niillä ijäksi myrkytetyt. Ne hiipivät kuin aaveet hänen iloonsa. Ja huomatessaan kuoleman lähestyvän antoi hän viedä itsensä Levetincziin, jotta häntä ei laskettaisi samaan hautaan, jossa mätäni Herra ties, kuka, Timarin vaakunan alla.
Siellä Levetinczissä hän valitsi itselleen hiljaisen, ruohottuneen paikan, samassa seudussa, missä hän oli menettänyt isänsä, missä Ali Tshorbadshi lepäsi virran pohjalla, niin lähellä Vapaata Saarta kuin olisi salainen aavistus vetänyt häntä sinne…
Hänen hautakiveltään voi nähdä saaren kalliolle.
Niillä aarteilla, jotka Timar oli jättänyt hänelle, ei ollut mitään siunausta. Ainoa poika Timean toisesta avioliitosta oli suuri tuhlari. Hänen käsissään hävisi rikkaus yhtä pian kuin se oli tullutkin. Timean pojanpoika elää nyt siitä armolahjasta, jonka Timar lahjoitti perheensä köyhtyneiden jäsenten elättämiseksi. Se on ainoa, mikä määräämättömästä rikkaudesta vielä on jäljellä.