Jos hän pääsisi metsästyspuiston ja siipirakennuksen portaiden kautta konttoriinsa, jonka avain hänellä oli taskussaan, pukeutuisi hän nopeasti ja kun sitten hän olisi pitkältä matkalta palanneen näköinen, kutsuisi hän sisään tilanhoitajan.
Alussa kävi kaikki hyvin. Kenenkään huomaamatta Timar pääsi aina konttorinovelle asti.
Mutta juuri aikoessaan avata sitä avaimellaan, teki hän sen yllättävän huomion, että toinen avain jo ennestään oli lukossa.
Joku oli huoneessa!
Mutta siellähän ovat hänen paperinsa, hänen kirjansa; sinne ei kenkään saa mennä. Kuka se hävytön on?
Hän tempasi kiukustuneena auki oven ja syöksyi sisään.
Mutta nyt oli hänen vuoronsa säikähtyä.
Hänen kirjoituspöytänsä ääressä istui henkilö, jota hän kaikkein vähimmin olisi odottanut täällä näkevänsä.
Se oli Timea.
Vähemmän hän olisi säikähtänyt nähdessään haamun toisesta maailmasta kuin tuon hennon olennon valkeine kasvoineen ja levollisine katseineen, olennon, joka hänet nähdessään nousi kirjoituspöydän äärestä laskien kynän kädestään.