Herra tuomiorovasti oli pyytänyt heti saada tiedon herra von Levetinczyn paluusta saadakseen käydä häntä tervehtimässä. Saatuaan sanoman hän heti kiirehti linnaan. Hänellä oli myös rinnassaan kunniamerkkinsä.
Heti sisääntultuaan hän sytytti kaunopuheliaan ilotulituksen, jossa hän ylisti Timaria seudun hyväntekijänä. Hän vertasi Timaria Noak'iin, joka rakensi arkin, Josefiin, joka pelasti kansansa nälänhädästä, ja Mosekseen, joka antoi sataa mannaa alas taivaasta; Timarin alkaman jauhokaupan hän sanoi olevan suurenmoisimman yrityksen, joka oli milloinkaan lähtenyt Europasta. Eläköön jauhojen viennin Columbus!
Timarin täytyi vastata tähän tervetuliaispuheeseen. Hän puhui sangen hajamielisesti ja paljon pötyä. Hänen oli vaikea pidättäytyä nauramasta ja sanomasta korkea-arvoiselle herralle: "Hahaha! Älkää kuvitelkokaan minun ryhtyneen tähän yritykseen tehdäkseni teitä onnelliseksi; minulle oli tärkeätä karkoittaa tyhmä poika erään pikku tytön läheisyydestä, ja jos tämä tyhmyys on vienyt joihinkin viisaihin tuloksiin, niin on ansio kokonaan tämän vierelläni istuvan naisen. Naurakaa toki, herrasväki!"
Syödessä nousi hyvä tuuli. Yhtävähän tuomiorovasti kuin tilanhoitaja olivat viinin ylenkatsojia. Herra tuomiorovasti oli "kalugyer", rumanian kielellä pappi, jonka vaimo oli kuollut ja joka ei saanut mennä uusiin naimisiin. Siitä huolimatta hän jatkuvasti ihaili kaunista sukupuolta eikä säästänyt kohteliaisuuksia Timealle ja Atalialle, jolla hän taas joutui tilanhoitajan sukkeluuksien maalitauluksi.
Vanhan, hupaisan herran päähänpistot ja jutut saivat Timarinkin hymyilemään, mutta niin pian kuin hän heitti silmäyksen Timean jääkylmiin kasvoihin, kuoli hymy hänen huulillaan.
Timea oli jättänyt hyvän tuulensa jonnekin muualle.
Oli jo tullut hämärä ennenkuin ateria oli päättynyt. Molemmat vanhat herrat huomauttivat toisiaan vallattomasti siitä, että oli jo aika lähteä, sillä herra puoliso oli äskettäin palannut nuoren vaimonsa luo pitkän poissaolon jälkeen, ja heillä varmaankin oli paljon puhuttavaa toisilleen.
"Tekisivätpä he todella oikein, jos pian menisivät tiehensä", kuiskasi Atalia Timarille. "Timean päätä alkaa joka ilta kivistää niin ankarasti, että hän ei saa nukuttua ennen puoliyötä. Katsokaapa, miten kalpea hän on!"
"Timea, voitko pahoin?" kysyi Timar hellästi.
"Ei minua mikään vaivaa", vastasi Timea.