Fabula iski silmää Timarille kohotetun lasin takaa.
"No, sanonko armolliselle rouvalle, niissä armollinen herra on oleskellut koko kesän? Ilmaisenko sen?"
Timar tunsi kangistuvansa kauhusta. Atalia oli kiinnittänyt silmänsä hänen kasvoihinsa. Hän ei uskaltanut edes ilmeellään ilmaista, miten noloksi viinin autuaaksi tekemä kielikello oli saattanut hänet.
"No, sanoppa sitten, John, missä olen ollut", sanoi Timar ulkonaisesti levollisena.
"Hyvä on. Minäpä sanonkin ja syytän teitä armollisen rouvan edessä!" huudahti Johan Fabula asettaen lasinsa pöydälle. "Armollinen herra matkusti sanomatta kenellekään, minne. Hän nousi kaikessa hiljaisuudessa laivaan ja matkusti Brasiliaan. Hän oli itse Amerikassa järjestämässä kaikkea. Senvuoksi päättyikin kauppa meille niin suotuisasti."
Timar hengähti syvään.
"Te olette suuri hupsu, Janos ystäväni. Pyydän, Atalia, ojennappa herra Fabulalle kuppi mustaa kahvia."
"Asia on kuten sanoin", vahvisti Johan, "minä tiedän, mitä minä tiedän. Minä pääsin selville kaikesta, niin huolellisesti kuin keitto olikin keitetty. Armollinen herra on ollut Brasiliassa. Hän on kulkenut merellä kolmetuhatta penikulmaa. Hyvä Jumala yksin tietää, miten monessa myrskyssä hän on ollut ja miten monen ihmissyöjän kanssa hän on otellut. Mutta että hän tosiaan on ollut siellä, sen tiedämme kaikki varsin hyvin. No, nyt olen minä puolestani ilmaissut armolliselle rouvalle asian, ja nyt voi hän rangaista rikollista ansion mukaan, eikä enää sallia hänen tehdä sellaisia harhahyppäyksiä Atlantin yli."
Timar katsahti molempiin naisiin. Timean piirteissä kuvastui levottomuutta ja hämmästystä; Atalia näytti harmistuneelta. Hän uskoi kertomuksen yhtä todeksi kuin Fabulakin, joka olisi voinut luvata päänsä pantiksi siitä, että se oli tosi.
Nyt Timar hymyili salaperäisen näköisenä. Nyt oli hän valehtelija eikä Johan Fabula.