Kultapojan täytyi valehdella, aina valehdella.
Johan Fabulan kertomus oli Timarille hyödyksi. Unkarin kansa sepittelee mielellään kaskuja etevistä miehistään, ikäänkuin ihailun syyt eivät sinänsä olisi riittävät. Keksijä uskoo itse keksimänsä jutun todenmukaiseksi ja kun yleisö lisäksi alkaa uskoa, saa se historiallisen tositapahtuman leiman.
Timarilla oli tästä lähtien veruke salaperäiseen katoamiseensa. Jos hänen oli pakko peittää syy poissaoloonsa, niin etsittiin syy hänen salaamiseensa hänen hienotunteisuudestaan, että hän nimittäin ei tahtonut kertoa Timealle niin vaarallisesta matkasta, jommoinen Amerikan matka vielä siihen aikaan oli.
Hän saattoi nyt muodostella kertomusta niin todenperäiseksi, että
Ataliakin uskoi sitä.
Itse asiassa petti hän Ataliaa parhaiten. Tämä tyttö tunsi naissydämen. Hän tiesi varsin hyvin, mitä Timea tunsi, mitä sisäisiä taisteluja hän taisteli. Ja alituisesti seurasi hän Timean sieluntilan vaiheita. Tämä nainen, jonka sydän oli sairas, kielsi sielunsa tuskat ja pakeni paikkaan, niissä ei ainoatakaan ystävää ollut hänen lähellään, missä hän ei voinut iloita mistään, missä ei mikään herättänyt eloon intohimoa: unkarilaiselle pustalle. Siellä hän hautautui kauppakirjojen kuiviin laskelmiin ja ryhtyi työhön, joka ei salli sijaa intohimoille, rahanansaitsemiseen. Näin teki vaimo-parka tukahuttaakseen onnetonta rakkauttaan.
Jos kerran vaimo pystyi siihen, miksi ei mieskin pystyisi? Eikö häneltä ollut paremminkin odotettavissa, että hän vetäytyisi toiseen erämaahan, merelle, ja että hän kullanhankkimisen jääkellarissa jäähdytti kaiken sielunsa lämmön.
Mistähän Atalian mieleen oli juolahtanutkin hullunrohkea ajatus, että Timar olisi keksinyt parannuskeinon kuolettavaan tautiinsa ja oli onnellinen ollessaan poissa kotoa?
Mitä hän olisikaan antanut, jos olisi päässyt salaisuuden perille!
Mutta Vapaata Saarta ympäröivä kaislikko ei juorua kuten se kaislikko, jolle kuningas Midaan parturi uskoi salaisuutensa.
Ataliaa ahdisti keltainen kateus, kun hän turhaan yritti etsiä arvoituksen selitystä.