Iltapäivällä Mikael taas oli ärtyinen, kuta pitemmälle päivä kului, sitä hermostuneemmaksi ja kärsimättömämmäksi hän kävi. Hän huusi Noëmille, joka oli viereisessä huoneessa.
Noëmi riensi sisään katsoen häneen hellästi.
Sairas oli epäluuloinen ja huonolla tuulella.
Hän huomasi Noëmin povella neulan, jonka silmässä oli silkkilankaa.
"Voi, neulotko taas? Onko sinulla nyt aikaa siihen? Mitä koristuksia sinä taas teet?"
Noëmi katsoi häneen ja ajatteli itsekseen: "Minä neulon pikku Dodille kuolinpaitaa."
Mutta ääneen hän sanoi:
"Minä neulon pukuuni kaulusta."
Timar sanoi huoaten: "Turhamaisuus, nimesi on nainen."
Noëmi hymyili sanoen: "Se on totta…"