* * * * *
Iloinen melu kuuluu herrastalosta. — — Kesken tanssiriemua astuu kutsumaton vieras ilosaliin. Hän on virkamies. — Melu keskeytyy, rouva menee kutsumatonta vierasta vastaan ja kysyy syytä hänen tuloonsa.
"Tämä talo, armollinen rouva, ei ole enää teidän. Teidän miehenne on tuomittu, hänen omaisuutensa on otettu kruunun omaksi."
Nainen vaaleni.
"Lähden sitten rukoilemaan, että tuomio peruutettaisiin. Lähden anomaan armoa hänelle."
"Jo on myöhäistä. Hän on jo saanut armon."
"Niin olen siis taas hänen vaimonsa!" huudahti riemuiten rouva.
"Ette enää, eronpyynti on annettu oikeuteen teitä vastaan."
Samassa ovi aukeni ja hämmästyneen joukkion keskelle astui kalmankelmeä, vaalea kerjäläinen, hirvittävä muodoltaan — oikealla kädellänsä hän talutti vapisevaa naista, joka oli suruvaatteissa, silmät linnikolla peitettynä, ja itkeä nihkutteli niin kovasti — ja kaikki nuot monet ilosta paistavat kasvot ilmoittivat nyt huolta ja pelkoa, ja kaikki nuot ilovieraat seisoivat ääneti liikahtamatta, ikään kuin kivettyneinä talon-isännän masentavista katseista.
Ainoasti tuo nainen suruvaatteissa itkeä nyyhkitteli kuuluvasti — itki ilosta — voittoriemusta.