"Ohoh — eipä juuri hyvää."
"Mitenkä niin? Ei vai hyviä? Mikäs sitte hätänä?"
"Ohoh! — pahasti pelätään sotaa."
"Pelätäänkö vai? Sepä hävytöntä! Kuinka ne uskaltavat pelätä?"
"Ohoh — Enpä, hyvä herra, minäkään pelkäisi sitä kolmenkymmenen peninkulman päässä ollen, vaan istuin minä kerran kellarissa ja kuultelin, kuinka tykit paukkuivat pitkin katua — enkä siinä nähnyt mitään hauskuutta."
János-konstapeli näki yhä enemmän, että hänen epäluulossaan oli perää. Hänelle sattui mieleen, jos koettaisi juottaa tuota miestä humalaan, niin kenties sillä tavoin päästäisiin hirmuisen salahankkeen jäljille.
Paljonkos naulasepän pää sietää, ennenkuin on humalassa! Toinen haarikallinen olutta oli jo saattanut hänet aivan pyörälle ja tuskin vaan sai hän kielensä liikkumaan. "No nyt!" ajatteli János-konstapeli mielessään. "Eläköön vapaus!" huusi hän, haarikkaansa kohottaen, ja odotti, tokko naulaseppä hänen kansaan rupeaisi kilistämään.
Tätä ei tarvinnutkaan kauan odottaa, ja myös eläköön-huudon matki vieras niin hyvin, kuin hänen kangerteleva kielensä salli.
"No nyt ehdottakaa tekin joka malja;" tämän tämmöisen kavalasti keksityn kehoituksen toi nyt konstapeli esiin.
"Jumala ties, eipä minulla olekaan tapana mitään maljoja ehdotella."