"Älkää joutavia! Juokaapahan sen miehen malja, joka teidän mielestänne on jaloin koko maailmassa."
"Koko maailmassa?" kysäsi naulaseppä, arvellen, ajatellen, kuinka kumman avara tuo maailma sentään on ja kuinka hiukan vähän tietoa hänellä siitä oli.
"No, niin, koko maailmassa! Tämän pyöreän maan-pallon päällä!" kehoitti
János.
Naulaseppä arveli, ajatteli, raapi nenäänsä, raapi korvaansa, raapi koko päätänsä, ja viimein, ikäänkuin hänessä tuli olisi polttanut, huusi "Eläköön Schlimak-mestari!"
Konstapeli säikähtyi tästä keksinnöstä. Selvän selvähän oli, että Schlimak-mestari ei voinut olla muu kuin jonkun ruuti-salaliiton päällikkö. Ja niin — enempää huolimatta — hän tarttui viatonta naulaseppää kynkkäluuhun ja saattoi hänet suoraa tietä raatihuoneesen.
Siellä hän vei saaliinsa pieneen tupaseen ja asetti hänet lihavan, verevän herran eteen.
"Tämä mies on epäluulon-alainen", selitti hän sille lihavalle, verevälle herralle. "Ensiksikin hän on niin uhkarohkea että pelkää sotaa; toisekseen hän on ollut niin hävytön ja kello seitsemästä puoliväliin kymmentä istunut yhdessä paikassa, yhtään sanaakaan virkkamatta, ja viimeiseksi oli hän niin jumalaton ja joi julkisesti erään Schlimak-mestarin maljan, joka varmaankin mahtaa olla epäluulonalainen mies."
"Kukas tuo Schlimak-mestari on?" kysäsi lihava, verevä herra ankarasti.
"Ei mitään muuta, korkea-arvoinen herra," vastasi peljästynyt naulaseppä, "kuin entinen mestarini, hyvin kunnollinen naulaseppä, jonka luona neljä vuotta olin työssä ja luultavasti vieläkin olisin, jos ei emäntä aina niin olisi piessyt minua."
"Se ei voi olla mahdollista", päätti lihava, verevä herra. "Tuommoisen yksityisen henkilön maljaa ei ole tapana näin julkisesti juoda."