Jollakin tavoin korjataksensa tätä häiriötä, tarttui Károly iloisella katsannolla lasiinsa ja päätti muutamilla sanoilla puheen.
— "Suokoon Jumala, että vielä kauan saisimme ihailla tätä kaunista helmeä, jota ystävämme Kálmán tarkoitti; sitä toivomme sitä enemmän, kuin tämä helmi ei ole kasvanut minkään kylmän simpukan, vaan lämminsydämisen, kelpo unkarilaisen isänmaan-ystävän povessa; sen, joka sukeltaa alas sen luokse, ei tarvitse juoda suolaista merivettä, vaan hyvää Egerin turkin-verta".[24]
— "Eläköön, eläköön!" huusi koko seura; vanha herrakin joi riemulla tämän maljan, ainoastaan Kálmán ei voinut antaa Károly'ille anteeksi, että tämä oli lopettanut hänen nerokkaan esitelmänsä noin talonpoikaisella sukkeluudella.
Mutta atrian jälteen älköön ihminen puhuko viisaita asioita, jos tahtoo, että häntä kuullaan.
Päivällisen perästä ehdoitti Berkessy vieraillensa, että lähdettäisiin lystiä ajamaan, jonka ehdoituksen koko seura heti mielellänsä hyväksyi. Joka taholta annettiin käskyjä kuskeille. Menyhért herra meni itse talliin, keskustellaksensa Marczin kanssa, kestäisivätkö heidän hevosensa tämmöistä lysti-ajoa. Neuvottelussa tultiin kuitenkin varsin ikäväät päätökseen, jonkatähden Menyhért herra teki sen sopimuksen Marczin kanssa, että tämä yhdestä viinipullosta, joka hänelle kotiin palattua annetaan, olisi olevinaan päihtynyt.
Molemmat muut vaunut, Berkessyn ja Tállyain, ajoivat sillä aikaa esiin, ja vieraat jakaantuivat niin, että kukin perhe otti omat vaununsa. Kálmán Sós'kin talutti esiin oman pegasonsa, joka oli hiljainen, vähäisen vanhanpuolinen hevonen, Englannin rotua; pään pudistuksesta saattoi arvata sitä vähän kovasuiseksi, jaloista taas hyväksi juoksijaksi. Vanhaa Berkessyä varten seisoi valjastettuna yhden hevosen vetämä kabrioletti, jossa hänen säännöllisesti oli tapana ajaa.
Kaikki oli jo reilassa, kun Menyhért herra syöksähti esiin, hirveästi lyöden kättä polveansa vastaan.
— "Oih! tuhat tulimmaista! Tuo vietävän Marczi on niin juovuksissa, ettei voi jalkojaan liikuttaa. Mitä on tekeminen, mitä on tekeminen? Jos vaan saisin jonkun, joka valjastaisi hevoseni, ajaisin itse. No odotappas! Häväistä minua tuolla tavoin! Juoda itsensä humalaan näin kunnioitettavassa talossa! Minä ajan heti pois sen lurjuksen, jahka tulemme kotia".
— "Älkää kiukutelko, herra orpanani", sanoi häntä rauhoittaen Berkessy, "saatamme jakaantua jollain tavoin, niin että kaikki saamme sijaa. Menyhért orpana voipi istua tähän viereeni, hänen puolisonsa rouva Tállyain luokse, Károly herra varmaankin mielellään itse ajaa hevosiaan ja molemmat tytöt eivät suinkaan suuttune, jos istutamme yhden kavalierin heidän viereensä".
Kálmán'illa oli silloin jo toinen jalka jalustimessa, mutta kuultuansa, että Linkan vieressä vaunuissa oli yksi sija avoimena, kääntyi hän äkisti hevosta töllistelevän Sándor orpanan puoleen ja kysyi häneltä erinomaisella ystävällisyydellä: