Tuota ei Siegfried ymmärtänyt. Mutta jesuittaveljet eivät saa kysellä, ainoastaan sokeasti totella on heidän velvollisuutensa. Siegfriedkin sentähden vaikeni ja astui esimiehensä eteen paidanhihaisillaan ja paljain jaloin.
"Rakkain poikani", lausui tämä. "Kaksi vuotta olet nyt ollut täällä oppimassa nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Olet saanut kokea köyhyyttä, olet tottunut kerjäämään, sairaita hoitamaan ja halvimpiakin töitä toimittelemaan. Vielä kuusi vuotta, ennenkuin pääset varsinaiseksi munkiksi ja saat 'isän' arvonimen. Kolme vuotta siitä täytyy sinun viettää kirjastossa, lukea ulkoa pyhä Augustinus, sitäpaitsi oppia puhumaan turkin, arabian, kreikan ja venäjän kieliä. Sillä mahdollista on, että sinut, opintosi päätyttyä, lähetetään joko pakanoita kääntämään Arabian erämaihin taikka Venäjälle, tsaari Iivana Julman valtakuntaan, tukemaan ja levittämään Rooman mahtavaa kirkkoa. Kolme pitkää vuotta istut siis kirjain ääressä, päivät ja yöt opetellen lukemaan kirjaimia, joiden nimeä et nyt edes tiedä ja joita lausumaan kielesi tuntuu mahdottomalta. Seuraavat kolme vuotta saat sitte harhailla villien, vihamielisten kansain seassa, alituisesti vaarassa tulla ristiinnaulituksi, kuoliaaksi ruoskituksi tai tulella paistetuksi. Seitsemäntenä vuotena vaellat vihdoin Espaniaan uskollisuutesi koenäytettä suorittamaan. Vasta sitte, jos kaikki kokeet onnellisesti läpikäyt, kaikki kiusaukset ja viettelykset voitat, tulet munkiksi, isäksi vihityksi, joukkoomme otetuksi. Mutta tämän pitkän, vaikean tien voit myös — jos tahdot nimittäin — suorittaa yhdellä ainoalla helpolla askeleella, sanomalla yhden ainoan pienen sanan: 'suostun.' Huomaa siis! Jos olet tyytyväinen ehdotukseeni, käyt tänä iltana levolle noviisina, mutta jo huomen aamuna jätät vuoteesi täysin oikeutettuna munkkina, isänä, meidän vertaisenamme. Muussa tapauksessa suoritat noviisi-aikasi loppuun tavallisessa järjestyksessä. — He … lue tämä!"
Priori ojensi Siegfriedille linnanherrattaren kirjeen.
Kun nuori noviisi sen näki, kalpenivat hänen kasvonsa äärettömästä peljästyksestä. Silmät verestyivät ja aivot sekaantuivat kerrassaan, niin ettei hän edes kirjaimia nähnyt, ne kun tanssivat hurjassa sekamelskassa paperilla. — Hän luultavasti tunsi entisiltä ajoilta tuon käsialan. — Vihdoin tyyntyi hän sen verran, että voi kirjeen lukea. Sen tehtyään vaipui kätensä hervottomana alas.
Mitä sitte sisälsi tuo kirje? Linnanherrattaren vaatimuksen, että luostari-isien piti viipymättä lähettää joukostansa kasvattaja hänen pojallensa.
"Vaalimme on sinuun sattunut", virkkoi priori. "Jos suostut, olet huomenna isä Siegfried."
Nuorukainen seisoi mitään virkkaamatta, alakuloisena ja pää alaspäin painettuna.
"Oletko tullut mykäksi?"
Siegfried kohotti päänsä, miehekäs, päättävä sävy levisi jälleen hänen kasvoillensa.
"Isä suo minulle miettimisaikaa!" lausui hän sointuvalla äänellä. "Salli minun vertailla keskenään kumpaakin näistä teistä. Sillä epäilemättä tuntuu minusta matka täältä Madocsanyn linnaan pidemmältä ja vaikeammalta kuin kulku Bab-eL-Mandebin salmelle tai Sibirian jääkentille. Ja vähemmin pelkään Iivana Julman ja hänen joukkonsa tyranniutta sekä erämaiden verta himoavia hyenoja, kuin tämän naisen hyväilysanoja. Mieluummin opettelen turkin, arabian, kreikan ja venäjän kieliä, vieläpä sanskriittiakin ja mongolilaisten puhetta, kuin lausun tuon pienen sanan: 'suostun.' Anna siis ajatusaikaa huomen aamuun saakka!"