Rouva Idalia oli niin mielistynyt siihen olympialaiseen elämään, johon nimensä hänet oikeutti, että pojallensakin antoi nimeksi Cupido. Kastetta toimittavalle kauniille slovakkilaiselle papille oli hän selittänyt, että Cupido on hyväilymuoto nimestä Kupa, joka niinkuin tiedetään, on kristitty nimi ja kuulunut eräälle kansalliselle marttyyrille. Siihen pappi tyytyi ja siten saatiin Venus ja Cupido saman katon alle.
Tätä poikaansa rakasti hän oikealla apinanrakkaudella. Sille oli kaikki sallittua. Ei edes rakkausseikkailujaan äiti häneltä salannut.
Teodor Dalnoki oli Idalian intohimon viimeisin esine. Mutta kun ei tätä taipumusta vastattu miehen puolelta, raivostui nainen. Hän säälimättä musersi, repi rikki, hävitti kaikki esteet, joiden vain luuli olevan itsensä ja rakastettunsa välillä. Veren täytyi vuotaa, että Teodor rakastetusta tytöstään tulisi eroitetuksi, puolison täytyi mennä hautaan, jotta Teodor voisi hänen sijaansa astua. Ja nyt, kun Teodor oli munkiksi ruvennut, olivat kaikki vaivannäöt turhiksi rauenneet.
Tuo rakastettu nuorukainen oli nyt hänen talonsa alituinen vieras, hänen pöytäkumppaninsa, mutta siitä huolimatta oli hän nyt hänestä etäämmällä, kuin milloinkaan ennen. Ei mikään maallinen mahti, vaan taivaan valtakunta oli heidät eroittanut.
Kuinka paljo suunnitelmia sepittivätkään nuo kuumeesta hehkuvat aivot, poistaakseen tuota erottavaa taivaan valtakuntaa!
Myöhäisinä, kuumina kesän iltahetkinä, kun kaikki oli hiljaa, kuultiin aina munkin alakerroksessa olevasta huoneesta äänekäs rukous psalmistan sanoilla: "Syvyydestä minä huudan sinua Herra!"
Samaan aikaan istui rouva avonaisella verannalla ja lauloi harpun säestyksellä tulista, polttavaa laulua, jossa hän ilmitoi kaipaavan sielunsa syvimmät tunteet. Lauluhan on luotu rakkautta sytyttämään. Jospahan siten tapahtuisi. Täytyy tapahtua. Vai oliko nuoren munkin sydän jo niin kuivettunut, ettei sitä edes polttavat lemmenlaulut lämmittää voineet?
* * * * *
"Istu vuoteeni laidalle, isä Siegfried!" kuiskasi linnan pieni herra, väännellessänsä levottomana, unta saamatta vuoteellansa. "Sanon sinulle jotain. Sinä olet tuonut meille joko pahan hengen taikka enkelin."
"Minkätähden, lapseni, niin arvelet?"