Eräänä päivänä — piispan häitä oli jo silloin koko kolme kuukautta vietetty — sanoi rouva Idalia hänelle:
"Isä Siegfried! Kuule nyt minua tarkoin! Koko maailma on Bittsessä, piispa von Thurzon häissä. Ainoastaan me emme siellä vielä ole. Mutta piispa on minulle sukua äidin puolelta. Hän on myöskin kaste-isäni. Hän tulee varmaankin vihaiseksi — ja oikeudella — ellen häihin mene. Minulla on myös erinomaisen kaunis kaulaketju oikeista helmistä. Se sopisi mainiosti häälahjaksi hänen nuorelle, kauniille rouvallensa. Menkäämme siis Bittseen, sinä, minä ja Cupido, sekä viipykäämme siellä juhlallisuuksien loppuun. Pojallekin olisi hyvä jo nuorena tottua ihmisten tapoihin ja säätyläistensä elämään."
Siegfried riemastui. Siellähän saisi nähdä Magdaleenan. Toiselta puolen tuli myöskin mieleensä, että siellä todenmukaisesti tulisi tapaamaan entisiä tovereita, maailman ystäviä, joille hän oli jo muutamia vuosia ollut kuolleena. Niiden kanssa ei hän millään muotoa haluaisi yhteyteen. Mutta olihan hän nyt laihempi, kasvojansa peitti myös pitkä parta. Kenties eivät tuntisikaan, varsinkaan ei, jos hän vaatimattomasti pysyttelisi nurkissa ja sivupuolilla sekä kasvojansa koettaisi kaapun päähineellä varjostaa. Menen siis. Saanhan ainakin nähdä rakastettuni.
Ja niin lähdettiin Madocsanystakin häihin. Kokonaista kuusi päivää kesti matka, siliä oli par'aikaa kylmä talvi, pakkassää. Päivät olivat lyhyet, ilma sumuinen ja pimeä.
Myöhään illalla saapuivat he Bittsen linnaan. Lepäsivät yön matkan vaivoista. Vasta seuraavana aamuna kävivät he toivottamaan nuorelle parille onnea.
Emmerich von Thurzolla oli erinomaisen hyvä muisti. Sentähden hän siis, kuullessaan nimen isä Siegfried, rupesi heti ihmettelemään, miten sen niminen pappismunkki saattoi hänen hiippakunnassaan löytyä, koska hän ei itse muistanut sen nimistä pappia vihkineensä. Siegfried sanoi saaneensa vihkimyksensä ja arvonsa munkkikuntansa provinsiaalilta. Tästä piispa häneen suuttui. Se ei ollut nimittäin hänen mieleensä, että jesuittain provinsiaalit harjoittivat papinvihkimistä, jonka toimen hän piti yksinomaan kuuluvan omaan ammattiinsa. Täten tuli isä Siegfried heti vähemmin suosituksi vieraaksi Bittsen linnassa. Kukaan ei hänelle ystävyyden osoituksia tarjonnut, ei kukaan hyvää ruokahalua toivottanut, kun hän pöytään istui. Myös muut pappis- ja munkkivieraat katselivat häntä syrin karin. Jesuitat eivät näet olleet pidetyt muiden munkkikuntien keskuudessa.
Eräs henkilö piti kuitenkin hänelle uskollisesti seuraa. Se oli herra Cupido, hänen kasvattinsa ja oppilaansa. Tämä ei eronnut hetkiseksikään kasvattajastaan. Siivosti, hiljaisena ja miettivänä istui hän munkin polvella.
Mutta rouva Idalia mukautui piankin hääjoukkioon. Leskeyshunnun oli hän jo aikaa sitte poisjättänyt. Sopi siis tanssiinkin osaa ottaa. Hän oli iloinen ja puhelias. Thurzo itse hymyili useamman kuin yhden kerran hänen nerokkaille huomautuksillensa. Pian kerääntyikin loistava, ihaileva kavaljeerijoukko hänen ympärillensä. Olipa seassa muutamia harmaapäisiäkin ritareja.
Ainoastaan Mitoschinilaiset näyttivät Madocsanyn rouvaa välttelevän. Jos Idalia sattumalta tuli siihen pöytään istahtaneeksi, missä naapurilinnan väki istui, kuiskasi herra Grazian heti muutamia sanoja tyttärensä korvaan, jonka jälkeen tyttö nousi ylös ja etääntyi johonkin muuhun paikkaan. Perässä seurasivat piankin isänsä sekä Berezowsky seurueinensa.
Muutamana iltana oli ilo taasen ylimmillään. Nuoriso tanssi siebenbürgiläisten mustalaisten soiton tahdissa, Thurzo kulki käsi kädessä kauniin puolisonsa kanssa vierasparven luota vierasparven luo, leikkiä laskien, hymyillen, iloon kehoitellen. Munkit ja papit olivat kokoontuneet erään suuren juomapöydän ääreen ja lauloivat hurskasta, mutta samalla iloista latinaista laulua: