Idalia lähetti heille kukkaron rahoja täynnä ja kirjelmän, jossa seisoi: "Siegfriedin sijasta lähetän teille kasan petrusseja." [Pietarin taalereita.]
Tähän olivatkin jesuitta-isät tyytyväisiä.
Sunnuntai-aamuna sanoi Idalia: "Minä menen kirkkoon, kenties viimeisen kerran paavilaiskirkkoon. Jää sinä kotiin, hoitamaan ja suojelemaan lastani, aarrettani!"
Näin sanoen hän lähti ja mennessään suuteli hellästi Cupidoa.
"Näetkös?" sanoi poika, "kuinka äiti nyt minua hellästi rakastaa. Sen perästä, kun me piispan häistä kotiin tulimme, on hän ollut näin hyvä minulle. Semmoinen on hän ollut sentähden, koska sinä häntä rakastat. Sen on hän minulle sanonut. Hän sanoi myös, ettei sinun nimesi olekaan isä Siegfried, vaan Teodor. Rupea siis oikeaksi isäkseni! Olisi niin hauskaa sanoa: 'Pappa Teodor!' — Tiedätkö muuten, mitä äiti on toiminut viime aikoina niin ahkeraan yhdessä piikojensa kanssa? Et tietenkään. Tuleppas siis ja katso!"
Poika talutti munkin eräälle suurelle seinäkaapille ja aukaisi sen raskaan, veistoksilla koristetun oven. Siellä riippui nauloissa komea ritarimantteli ja Dolmany sekä muita miehen vaatteita kallisarvoisesta kankaasta, rikkaasti kullalla ommellut ja nyöritellyt.
"Näitä ompeli äiti piikoineen", sanoi poika. "Ne ovat sinulle. Saat ne huomen aamuna lahjaksi. Kun aamulla heräät, ei vuoteesi vieressä olekaan enää munkin pukua, vaan nämä ritarivaatteet. Niin olen kuullut äidin sanovan. Mutta älä vain suinkaan sano, että minä olen salaisuuden ennen aikojaan ilmaissut!"
Siegfried katseli kauniita vaatteita kuin lumouksen valtaamana.
"Tiedänpä vielä muutakin", sanoi Cupido. "Puutarhassa on kaksi hyvää hevosta valmiiksi satuloituna. Niiden selkään istumme tiistaiyönä: sinä, äiti ja minä sekä ratsastamme tuulen vauhdilla Klausenburgiin. Silloin eivät meitä tapaa ilkeät jesuittimunkit, jotka linnan ympärillä vahtia pitävät, ettet sinä vain pois pääsisi."
Siegfriedistä tuntui tämä puhe ikäänkuin ilkeältä ja samalla kertaa suloiselta unelta.