Mutta Idalia löi nyrkillään poikaa vasten kasvoja ja kiljasi: "ole tuhannesti kirottu sinä, joka semmoisia asioita kerrot."
Sitte hän, huolimatta poikansa katkerasta itkusta, juoksi kun riivattu makuuhuoneeseensa, heitti siellä yllensä mustan manttelin, otti salalyhdyn käteensä sekä näin varustettuna meni hänkin Pyhän Nepomukin kappeliin. Pyhimyksen kuva oli taasen paikoillaan pystyssä, mutta voimakkaalla tempauksella heitti hän sen maahan sekä astui siten syntyneeseen aukkoon.
"Myöskin äiti meni helvettiin", vaikeroi Cupido peloissaan makuuhuoneessa. Hän ristitsi kätensä ja alkoi hartaasti rukoilla: "äläkä johdata meitä kiusaukseen, mutta päästä meitä pahasta!"
* * * * *
Nepomuk-patsaan jalusta oli ontto. Siitä johti kuusi kivirappusta maan sisään. Seitsemäs rappu oli napojen varassa, niin että kun sen päälle astui, se kiepahti ympärinsä ja vaikutti samalla Nepomuk-pylvääseen, niin että se myös nousi pystyyn ja siten sulki tämän aukon. Rappujen päästä alkoi se käytävä, joka Waag-joen alatse vei Mitoschinin linnaan.
Idalia alkoi kulkea sitä myöten. Hiekan peittämällä lattialla näkyi selvästi verekset ihmisen jalan jälet. Kreivitär seurasi niitä. Eräässä kulmauksessa huomasi hän valoa, noin pari sataa askelta edellänsä. Se tuli avatusta salalyhdystä, jota kantoi mustaan kaapuun verhottu olento. Hän koetti sitä lähestyä muurien pimennossa. Äkkiä edellä käypä olento seisattui. Hänen eteensä oli tullut vankka tammiovi. Se kumminkin aukeni olkapäiden lujasta ponnistuksesta. Vihdoin oli hän tunnelin toisessa päässä. Padualaisen pyhimyksen kuva kääntyi taaskin sivulle ja Mitoschinin paavilaiskappelin pieni kello soi heleästi.
Idalia sivuutti myöskin tammioven. Sen toisella puolen laajeni tunneli suureksi, nelikulmaiseksi saliksi. Se näytti olevan täynnä ihmisiä. Madocsanyn rouva katseli niitä pelolla. Ne olivat kuolleita, kauan aikaa täällä olleita. Muuan istui pöydän takana, nojaten päätänsä käsiinsä ja avattu raamattu edessään. Ympärillä oli toisia, jotka näyttivät kuultelevan hänen lukuansa.
Nämä olivat niitä muinaisia hussilaisia, joista salainen käsikirjoitus puhui, ja jotka olivat hautansa saaneet käytävän holveissa.
Idalia kiirehti eteenpäin. Tultuansa käytävän sivulle ja piilouduttuansa pyhän Antoniuksen taa, näki hän hyvästi, mitä kirkossa tapahtui, sillä sitä valaisi hyvästi eräälle hautakivelle lasketun, avatun salalyhdyn valo.
Mitä Idalia kappelissa näki, se häntä kiukustutti, raivoon saatti, oli melkein hengen häneltä riistää.