Hän näki siellä pulskean ritarin — joka et ollut kukaan muu, kuin Teodor Dalnoki ja nuoren kauniin tytön — joka ei liioin ollut kukaan muu, kun Mitoschinin linnanherran tytär, vaalea Magdaleena.
Ne syleilivät ja suutelivat toisiansa. Ne puhuivat helliä rakkauden sanoja.
Mitä he sanoivat?
Ritari lausui: "Rakkaani, oletko valmis pakenemaan ensi sunnuntai-yönä?"
"Mihin sitte?"
"Kauas, pois täältä jonnekin, missä voimme mennä naimisiin, ilman, että kukaan meitä enää voi eroittaa!"
"Mutta sinähän olet pappi?"
"Olen ollut, mutta en enää ole. Nyt olen ritari ja vien sinut tulevana sunnuntai-yönä täältä pois, jos suostut. Sitte menemme Klausenburgiin ja käännymme siellä protestanttiseen uskoon ja annamme sen opin mukaisesti vihkiä itsemme avioliittoon. Suostutko tähän? Se on minun nähdäkseni ainoa keino, sillä, luostariini en minä enää voi kääntyä, en myöskään tahdo antautua kiduttajattareni hirveän intohimon uhriksi."
"Suostun!" sanoi Magdaleena hiljaa ja painoi päänsä Teodorin rinnoille.
Mutta Idalia kiristeli hampaitaan kamalasti raivosta ja kostonhimosta. "Odottakaa!" mutisi hän. "On minullakin tässä vielä sanomista. Vai aijot sinä mokoma valhepappi minut pettää ja omaksi hyväksesi käyttää minun ehdottamaani keinoa. Vielä minua muistatte."