"Siis ensi sunnuntaiyönä tulen sinua täältä hakemaan!" sanoi Teodor.
Magdaleena nyökkäsi päällään myöntymykseksi.
Idalia kääntyi paluumatkalle, sillä jo aamun ensimäiset sanansaattajat alkoivat taivaanrannalla näkyä.
Teodorkin tuli pian hänen jälkeensä, otettuaan sitä ennen hellät jäähyväiset Magdaleenalta, ja kävi makuukamariinsa. Cupidoa ei enää ollut siellä, sillä Idalia oli hänet noutanut pois heti tultuaan.
XII.
Mutta tänä yönä ei lainkaan nukuttu Madocsanyn linnassa.
Sydän kuoliaaksi haavoitettuna käveli Idalia edestakaisin huoneessansa, tuskin tietäen mitä teki.
Hän jäi peilin eteen seisomaan ja tarkasteli kuvaansa siinä.
"sinä valehtelet, kun sanot minun olevan kaunis", puhui hän kiukuissaan, "päinvastoin olen minä hirvittävän näköinen, aivankuin paholainen, hänen kiduttava paholaisensa."
Nyt peili sanoikin, että hän oli todella kauhea. Nyt hän myöskin tiesi, mitä oli tekevä.
Hän istui pöydän ääreen sekä kirjoitti kirjeen, joka oli näin kuuluva: