Keräilijä sai tämän johdosta kuulla kovia ja karkeita sanoja. Taloudenhoitaja kunnioitti häntä kaikellaisilla, ei suinkaan ylistystä tarkoittavilla latinaisilla arvonimillä, kuten neqvam, paniperda, asine j.n.e.
Siegfried kuunteli näitä nöyränä ja mitään vastaamatta, pää surullisesti alaspainettuna. Mustan munkkikaapun päähine peitti hänen kasvonsa aina kulmakarvoihin asti. Parrasta valui suuria sadepisaroita alas rinnalle. Hamppuköydellä kiinnivyötetyn kauhtanan alta näkyivät paljaat jalat. Santaalinsa oli Siegfried riisunut pois ja sitonut sauvansa päähän, sillä näin sadeilmalla ei anturakengistä ollut mitään hyötyä.
Kiusallinen ja nöyryyttävä tarkastus loppui vihdoinkin, mutta väsynyt, läpimärkä vaeltaja ei vieläkään saanut lepoa. Kyökkimestari huusi häntä.
"Hoi Siegfried! Huc acceleras! ad culinam!" kuului keittiöstä vihainen ääni.
Se olikin muhkea keittiö. Vielä nykyäänkin, kuu luostari itse on raunioina, luulisi kyökin jäännöksiä tornilla varustetuksi kappeliksi. Todellisuudessa on tuo torni aikoinaan ollut keittiön mahtava savutorvi.
Siegfriedin tuli pitää puhtaana ja järjestyksessä tämä suurellinen keittohuone.
Astuessaan holvatusta ovesta sisään kyökkiin huomasi isä guurdiani heti ruuan jäännökset permannolla. Tämmöinen jumalattomuus suututti häntä kovin. Epäillen Samuelia ja Johannesta sen aikaansaajiksi pakotti hän heidät polvistumaan nurkkaan terävien kolmisärmäisten puukappaleiden päälle. Jonkun muun piti sen vuoksi lattia puhdistaa ja se toimi joutui luonnollisesti Siegfriedin tehtäväksi. Nöyränä ryhtyikin hän halpaan työhön. Mustan päähineensä työnsi hän taaksepäin ja käärei ylös paidan hiat. Kun tuo karkea liinavaate oli käsivarsilta poistunut, tuli näkyviin hieno, valkea iho, joka todisti, ettei munkkimme lapsuudestaan saakka ollut toimittanut tämän tapaisia raskaita tehtäviä.
Kasvonsa olivat vielä nuoret, niissä oli säännölliset piirteet ja kärsivä ilme. Vaaleita hiuksia ei vielä oltu tonsuroitu. Silmät olivat vetiset, mutta siihen saattoi olla syynä äkkinäinen ilman vaihdos, kun hän kylmästä ulkoilmasta oli tullut suoraan lämpimään kyökkiin. Guardiani ryhtyi sillä välin kuulustamaan molempia oppilaita. Hän tahtoi tietää, kuka oli saavin kaatanut. Sitä luonnollisesti kumpikaan ei ollut tehnyt. Vanha totuus onkin, ettei pahaatekoansa kukaan mielellään tunnusta. Mutta että pojat keskenänsä olivat kahakoineet, näkyi selvästi heidän kasvoistaan. Samuelilla oli verinen naarmu otsassa, Johanneksella suuri sinimarja oikean silmän alla. Kuitenkin he jyrkästi kielsivät tapelleensa.
"No mistä sitte olet tuon sinimarjan silmäsi alle saanut?" tiuskasi guardiani.
"Kun minun piti uunia lämmittää", vastasi Johannes, "loukkasin pimeässä itseni muurin kylkeen."