"Pois tieltä, lutka!" kiljui Grazian sekä potkasi jalallaan polvistuvaa tyttöä. Sen teon aikoi Teodor kostaa Mitoschinin herralle miekan iskulla, mutta lyönti sattuikin erään esiin tunkevan palvelijan päähän. Se oli onneksi Grazianille, sillä palvelija oli saanut kuolinhaavan. Vielä kaksi palvelijaa kaatoi ritarin miekka, sitte sen terä katkesi kädensijaa myöten.
Mutta miekatonnakin piti hän puoliansa noilta pelkureilta palkkalaisilta. Hän sieppasi aseekseen suuren messinkisen kynttilänjalan alttarilta. Sillä hän jakeli niin tehoisia iskuja sekä oikeaan että vasempaan, ett'ei juuri kenenkään tehnyt enää mieli häntä lähestyä. Jo hän seisoi alttarilla, aivan Antonius padualaisen paikalla, ja takanansa ammotti maanalaisen käytävän musta aukko. Jos hän vain kerkiäisi niin paljo edelle, että voisi tammioven siellä sulkea perässään, olisi hän täydellisesti turvassa.
Mutta samassa loi hän silmäyksen kirkkoon. Se mitä hän siellä näki, sai hänen verensä hyytymään raivosta.
Grazian nimittäin oli tarttunut kiinni Magdaleenan pitkiin, hajalleen menneisiin hiuksiin ja laahasi häntä niistä pitkin kivilattiaa kirkon ovea kohden.
Tätä ei Teodor voinut nähdä. Viha karkotti hänen sielustaan kaikki ihmiselliset tunteet. Hänestä tuli eläin, jalopeura, jolta puoliso on ryöstetty. Vihasta ja tuskasta kiljaisten hyppäsi hän alttarilta maahan. Kumpasessakin kädessään oli hänellä raskas kynttiläjalka. Niitä hän heilutti kuin sotanuijia tunkiessaan palkkalaisten joukkoon ja kaikki edestään kaataen hän raivosi noiden asestettujen palvelijain joukossa niinkuin mieletön Herkules, jonka ruumista Ressus-paita poltti. Vihdoin hän pääsi kirkon ovelle, jossa isä tytärtään rääkkäsi. Siinä hän tähtäsi kynttiläjalalla hirveän iskun Grazianin päätä kohden, mutta tämä väisti sen nyrkkiin puristetulla kädellään. Samassa viskattiin takaapäin vaate hänen päänsä yli ja muuan palkkalaispelkureista tarttui hänen jalkoihinsa ja veti siten kumoon hänen. Ainoastaan siten voitiin Teodor Dalnoki voittaa ja sitoa.
XIV.
Waag-virran jääpurkaus tuli yhä raivokkaammaksi. Vanhimmatkaan ihmiset eivät semmoista muistaneet. Jäävirta tunkeutui Madocsany-puroa myöten aina myllytammeen saakka. Pian saattaisi tämäkin murtua ja silloin olisi kahleistaan päässeellä elementillä vapaa kulku aina linnaan asti.
"Katso, äiti!" kuiskasi Cupido äidilleen, paisuvaa jokea viitaten.
"Miksi kaasitte, sinä ja isä Siegfried, pyhän Nepomukin kuvan maahan?
Nyt kostaa pyhimys tällä tavalla."
"Mitä vielä, sinä olet vain nähnyt unta pyhimyskuvan kaatamisesta."
"En ole nähnyt unta, olen nähnyt sen tapahtuvan todellisuudessa; vieläkin vapisen sitä ajatellessani."