"Se on kuume, joka sinua vapisuttaa. Mene sänkyysi jälleen, eläkä katsele ikkunasta pihalle. Minä käsken Herskon tulla kertomaan sinulle satuja."
Niin Hersko. — Kuka tietää, mikä hänen kohtalokseen oli tullut?
"Lähetä mieluummin tänne isä Siegfried; hän ainakin puhuu tosiasioita!"
Niin juuri — isä Siegfried. Aamusta aikaisin oli Idalia jo vähintäin kymmenen kertaa kurkistanut munkin huoneeseen, nähdäksensä oliko tämä tullut jo. Mutta mitään ei kuulunut. Komea ritaripuku oli kadonnut ja tuuli puhalsi sisään avoimesta ikkunasta.
Idalia istui erääseen lasikattoiseen ulkonevaan kulmahuoneeseen ja katseli tuota ääretöintä jäämerta, joksi Waag-joki oli koko laakson muuttanut ja jonka keskustassa vesi hurjasti eteenpäin virtasi samalla kun molemmille puolille oli kasaantunut mahtavia jäävuoria.
Mitoschinin linnan läkkilevyillä peitetyt neljä tornia loistelivat auringon paisteessa ja näkyivät tänne selvästi.
Yht'äkkiä oli hän näkevinään mustan pilkun lähtevän vastaiselta rannalta ja suuntaavan kulkunsa jääkappaleiden väliin. Tarkastaessaan sitä kiikarilla, huomasi hän sen olevan viiden hengen miehittämän veneen.
Missähän tarkoituksessa tuo vene tänne tuli?
Viittä miestä ei suinkaan peljätä Madocsanyn linnassa, sillä siellä löytyy seitsemänkymmentäviisi hyvin varustettua miestä: palvelijoita, metsästäjiä y.m.
Nuo viisi miestä tuolla venheessä kiusasivat nähtävästi tahallaan Jumalaa. Alituiseen uhkasivat jääjoukot murskata heikon kulkuneuvon. Toisinaan hyppäsi neljä miestä jäälautalle ja vetivät venheen sekä siinä istuvan viidennen miehen lohkareiden yli. Etäältäkin voi jo huomata, että nuo neljä miestä kuuluivat palvelijasäätyyn, mutta viides, joka turkkeihin käärittynä lojui venheessä, oli varmaankin herra.