Tämä veto olikin mainion hauska asia. Vain yksi kohta siinä oli ikävä, se nimittäin, ettei sitä saanut kenellekään ilmoittaa. Rudolf oli sen tehnyt kunnianasiaksi, ja tämä olikin luonnollista, sillä Chataqvelan ei pitänyt saada vedosta vihiä.
Moni arvelee tämän vedon olleen liiallisen; me saatamme vakuuttaa, että korkeammissa piireissä on henki sangen vähässä arvossa. Yksi sana, yksi katse on tarpeeksi aiheuttaakseen kuoleman. Köyhät ihmiset pitävät arvossa henkeänsä, mutta suurille herroille tämä ei sovi, nykyaikaisesta veltostuneesta mielestä se on jopa rikoskin. Köyhän miehen henki on perheen, isänmaan, Jumalan oma; suuret herrat elävät siinä luulossa, ettei heidän henkensä kuulu kenellekään.
Mutta seis! Tällä kertaa on poikkeus. Herra Kárpáthin henki tosiaankin kuuluu jollekin, nimittäin hänen velkojallensa.
Herra Griffard sai tietää vedon, sillä hänen pitää kaikki tietää, olkoonpa salaisuus kätketty lukon taa diplomaatin sinetillä, salaripin pyhyydellä tai kunniasanalla. Mutta kuitenkin pysyy se salaisuutena, sillä hän ei salaisuuksia ilmaise.
Herra Griffard sai siis tietää, että veto on vakavaa laatua, sillä jos Rudolf täyttää lupaamansa sitoumuksen, on Kárpáthin pakko taipua täyttämään lupauksensa, tahi on kellä läsnäolleista tahansa oikeus ampua hänelle luoti otsaan, missä vain hänet tapaa. Lordi Burlington on jo edeltäkäsin häntä lohduttanut lupaamalla auttaa häntä sitoumuksen täyttämisessä, jollei hänellä itsellään olisi siihen tarpeeksi rohkeutta, ja kunnon lordi ampuu viidenkymmenen askeleen päästä ilmaan heitetyn lautasen pirstoiksi.
Tämä veto ei ollenkaan miellyttänyt pankkiiria. Hän kävi itse Kárpáthin luona ja nuhteli häntä entisen lupauksen rikkomisesta, hän kun oli sekaantunut hengenvaaralliseen seikkailuun.
— Joutavia! — vastasi Abellino, hengenvaara on kaukana kuin kuu taivaalla. Ensin pitää Rudolfin naida Chataqvela — afganilaisten tapojen mukaan; mutta luuletteko tämän onnistuvan? Tuo itsepintainen nainen ei minunkaan tähteni ottanut unohtaakseen tuota brittiläistä runoilijaa, eikä muittenkaan tähden, vaikka ovat rikkaita, korkeasukuisia kavaljeereja. Tekisikö hän sen Rudolfin tähden? Rudolf on synkkämielinen, omituinen mies, yankeen tapoihin tottunut. Sitä en luule. Mutta otaksuen, että tämä tapahtuisi, saattaako ajatellakaan tervejärkisen miehen surmaavan itsensä vain vedon voittaakseen? Koko asia osoittaa vain Rudolfin omituisuutta ja loisteliaisuuden halua. Lisäksi on vielä jäljellä viimeinen mahdottomuus, nimittäin Chataqvelan itsemurha intialaisten tavan mukaan. Tämä on sula sielutieteellinen mahdottomuus. Tällä naisella on jo ollut viisikymmentä miestä, joista muutamia jo on kuollutkin.
— Mutta teidän tulee ottaa huomioon, että hän on eronnut heistä heidän eläessään, eikä hänellä siis ole ollut tätä uskonnollista velvollisuutta.
— Oh, antakaa minun olla moisilta loruilta rauhassa!
Näin sanoen hän käänsi selkänsä pankkiirille ja alkoi vihellellä.