Mutta vaitiolo ja hämmästys oli riittävä vastaus. Rudolf otti heti hatun käteensä ja sanoi jäähyväiset.
— Minun pitää kiiruhtaa järjestämään asioitani ja tilaamaan vaunut, etten jäisi seurastanne.
Samassa kumarsi hän onnellisen ihmisen vilkkaudella ja riensi ulos.
Hänen mäntyänsä kumarsi kreivi Tapani kohteliaasti Floralle, ja suudellen hänen hienoja sormiansa lausui hän hiljaa:
— Kiitän Teitä.
Flora kysyi kummastellen:
— Mistä?
— Siitä, että annoitte kunnon miehen takaisin hänen isänmaallensa.
Nuori neiti osoitti päätänsä pudistamalla, ettei hän vieläkään ymmärtänyt.
Asia oli kuitenkin päivän selvä. Rudolf riensi kiireesti rappusia alas.
Eräässä käänteessä oli hän työntää kumoon Debryn, joka tunnettuansa
Rudolfin heti tarttui hänen hännystakkinsa liepeeseen täten saadakseen
hänet pysähtymään.