— Mikä on nimenne? kysyi hän helluntaikuninkaalta.
— Mikael Kis, armollisen herran nöyrin palvelija.
— Kuules, Mikko Kis, sinä olet kelpo poika. Minä pidän sinusta. Nyt olet vuoden oleva helluntaikuninkaana, eikö niin? Mitä aiot sinä aikana tehdä?
Mies kierteli viiksiänsä ja katsoi kattoon.
— En tiedä itsekään. Tiedän vain, että olen tästälähin elävä enemmän herroiksi kuin ennen.
— Mutta entä jos joudut vuoden päästä pois virasta?
— Silloin menen taas Nádudvariin hevospaimeneksi kuten ennenkin.
— Onko sinulla vanhempia.
— Ei niin rahtuakaan. En ole heitä ikinä nähnytkään.
— Kuules Mikko. Mitäpä sanoisit, jos minä tekisin sinut suuremmaksi herraksi kuin voit kuvitellakaan, asettaisin sinut tänne herrasmiesten joukkoon, antaisin rahaa niin paljon kuin tarvitset juodaksesi ja pelataksesi korttia, olisit olevinasi aatelisherra Mikael Kis, Nádudvarin tilan haltija.