Tällaisia tapahtui vuonna 1825, jolloin uusi aikakausi kansamme historiassa alkoi.
Uusi elämä, uusi verenkierto jokaisessa yleiselämän suonessa; ihmisiä, jotka heräsivät unesta tahtomatta uskoa, että olivat nukkuneetkaan; toiset yhä nukkuivat ja uneksivat, että kaikki on nukuksissa.
En puhu tämän vuoden valtiollisista tuloksista, valtiopäivien otteluista; en pidä itseäni tarpeeksi älykkäänä enkä tarpeeksi tuhmanakaan puhuakseni näistä asioista. On seikkoja, joista viisas mies saattaa paljonkin puhua, mutta onpa semmoisiakin kohtia, joissa viisauskaan ei ole paikallansa.
Mutta tämän vuoden tulokset näkyivät elämässäkin. Pressburgin valtiopäivät sekä laativat uusia lakeja hallinnon parantamiseksi että rikastuttivat seuraelämää uusilla aatteilla, uusilla sankareilla.
Suurin osa näistä on meille jo ennaltaan tuttu. Muutaman kuukauden perästä valtiopäiväin avajaisista tapaamme Pressburgissa sangen miellyttäviä ryhmiä. Puolueita on syntynyt, eri mielipiteitä on jo konferenssien ja klubien kautta tullut seuraelämään.
Tutuilla sankareillamme on millä missäkin etevä asema.
Ensiksi sopii meidän mainita kreivi Tapani, jonka älyä ja viisautta vakavin osa isänmaanystävistä ihmettelee; jonka luonne on niin ylevä ja rehellinen, etteivät hänen ystävänsä tohdi häntä rakastaa, eivätkä viholliset vihata, vaan kumpikin puolue kunnioittaa häntä.
Niilo ei enää käy hänen kanssansa käsitysten. Tulisempi innostus on hänet johtanut jyrkemmille teille. Hänen ympärillensä on kokoontunut kuumaverinen nuoriso, tulisimmat isänmaanystävät, joilla sydän on lähempänä päätä kuin toisilla. Häntä ylistävät sekä ne, jotka ovat unohtaneet entisyyden, että kaikki, jotka rientävät hautaamaan entisyyden tulevaisuuteen.
Kuten hän oli ennustanut, eivät runoilijain kutsumukset saattaneet poissa olevia ylimyksiämme kotiin, vaan valtiopäivät. Nämä kutsuivat kotimaahan jokaisen, jolla vielä oli rahtunenkin ylpeyttä. Välttääksemme kaikkea väärinkäsitystä tässä kohden, huomautamme, ett'emme tarkoita kansallista ylpeyttä. Omasta ylpeydestä tässä on puhe.
Kun kymmenen tuntia kestävän yhteisistunnon alkaessa astumme parlamenttihuoneen ovelle, niin on rintamme riemusta pakahtua nähdessämme noita muhkeita ja jaloja isänmaanystäviä saapuvan yhden toisensa perästä komeissa vaunuissa, lakeissa haikaransulka, muinaisunkarilaisissa, nahkakauluksella ja nyöreillä varustetuissa viitoissa, kallisarvoiset miekat vyöllä, soreat viikset ylähuulessa, tai tuuhea poskiparta. Heistä tunnemme sekä tuttavamme Pariisista, Béla Kárpáthin, Fennimoren, Liviuksen, että muita unkarilaisia valtaherroja. Sydämemme iloa häiritsee vain se seikka, että enin osa näistä Unkarin ylimyksistä vaivoin osaa lausua unkariksi: "äänestän ehdotuksen puolesta" (tai ehdotusta vastaan). Pitemmät puheet osataan pitää vain latinan kielellä.